Ajoverkoilla

Ajoverkkokalastuksen 145 vuotta kestänyt historia päättyi vuoteen 2007 Euroopan unionin hallinnollisella päätöksellä, jossa koko kalastusmuoto kiellettiin Itämerellä. Satakunnan rannikolta, Ahlaisten Talloorasta alkanut ja koko Suomen merialueelle 1800 - luvun lopulla levinnyt monipuolinen pyyntitapa sisälsi uusia innovaatioita niin veneissä, varusteissa kuin rannikkoyhteisöjen toimintamalleissakin, jotka näkyivät erilaisina muutoksina maisemassa ja saariston asutuksessakin.

Ensimmäiset katsaukset kalastusmuodon historiaan tehtiin jo 1900 – luvun alussa, jolloin mm. Suomen kalastuslehti julkaisi artikkeleita ajoverkkokalastuksesta. Satakunnan kotiseutututkimuksissa vuodelta 1911, S. Linnainmaa kirjoittaa kalastuksesta Pohjois-Satakunnan rannikolla, ja toteaa, että ”v. 1862 alkaa sitten kalastustapa, joka nykyään on yleisin, nim. ajoverkkokalastus ulkomeressä eli ”rääkissä” käynti. Se keksitään Ahlaisten luodoissa. Keksijä on useista nerokkaista aloitteistaan paikkakunnalla hyvin muistettu Tallooran isäntä Kustaa Vesterlund.” Tämä on varhaisin kirjattu tieto pyynnin aloittamisesta.

Silakan lisäksi ajoverkoilla kalastettiin historiansa aikana myös siikaa ja lohta. Jokainen laji sisälsi omat tekniset ominaisuutensa joita ohjaili sekä rannikkoalueen luonnonolosuhteet, että kulttuuri, jossa pyyntimuotoa harjoitettiin. Veneet, verkkotekniikka, rantahuoneet ja kalastajien omat toimintamallit kehittyivät huippuunsa 1980-luvulle tultaessa lohen avomerikalastuksen kukoistuksen aikaan. Tällöin oli jo silakka perinteisen rannikkokalastajan päälajina menettänyt asemansa yhteiskunnan muuttaessa ruokailutottumuksiaan.