|
Suomen Ammattikalastajaliitto tiedottaa
Julkaisuvapaa 10.1.2006
Valastarkkailijoita suomalaisiinkin kalastusaluksiin
Maa- ja metsätalousministeriö antoi 30.12.2005
asetuksen "kalastuksen tahattomien valassaaliiden tarkkailusta".
Asetuksen mukaan suomalaiset yli 15 metriset kalastusalukset
ovat velvoitettuja ottamaan mukaansa kalastusmatkalle maa-
ja metsätalousministeriön virkamiehen tekemään
havaintoja sivusaaliina saatavista valaista. Käytännössä asetus
koskee maamme troolarilaivastoa ja muutamaa eteläisellä Itämerellä kalastavaa
turska-alusta.
Alustavassa maa- ja metsätalousministeriön kala-
ja riistaosastolla tehdyssä selvityksessä Suomen
tarkkailuohjelmaan tulee sisällyttää troolikalastus
leveyspiirin 59 astetta 30’ pohjoispuolella 1.6.-30.9.
sekä pohjaverkkokalastus (silmäkoko > 80 mm)
koko Itämerellä kautta vuoden. Tarkkailijaohjelmat
koskevat vain yli 15 metrin pituisia kalastusaluksia. Tarkkailupäivien
määrä tulee olla 5 % alusten pyyntiponnistuksesta
eli kalastuspäivistä. Troolarisegmentissä tämä merkitsee
56 tarkkailupäivää vuodessa ja turska-aluksilla
seitsemää.
Tarkkailijaohjelmaan kuuluvan kalastusaluksen päällikkö on
velvollinen päästämään alukselleen
tarkkailijan ja tekemään tarkkailijan kanssa
yhteistyötä. Tarkkailijalla tulee olla mahdollisuus
päästä tarkkailun edellyttämiin tiloihin
aluksessa, saada nähtäväkseen aluksen kalastusmatkaa
koskevat kalastuspäiväkirjat ja tarkastella pyydysten
ominaisuuksia ja saalista.
Suomen tarkkailijaohjelma kestää vuoden 2007
loppuun saakka. Määräaikaiset tarkkailijat
(2 kpl) on suunniteltu palkattavaksi virkasuhteeseen maa-
ja metsätalousministeriöön 15.2.2006 - 31.12.2007
sijoituspaikkana Turku ja Varsinais-Suomen TE-keskus.
Asetus on jatkoa ja yhteydessä EU:n aiemmin tekemään
päätökseen kieltää ajoverkkokalastus
vuoteen 2008 mennessä koko Itämeren alueella,
mukaan lukien siis myös Suomenlahti, Saaristomeri
ja Pohjanlahti. Kielto koskee niin lohen kuin siian ja
silakankin ajoverkkokalastusta. Päätöksellä pyritään
estämään valaiden joutuminen kalastuksen
sivusaaliiksi.
Suomen Ammattikalastajaliitto ry pitää koko
Itämerta koskevaa ajoverkkokalastuskieltoa järjettömänä.
Tässä EU:n päätöksentekojärjestelmä ei
ole pystynyt huomioimaan faktoja kalastusalueiden ja kalastusvälineiden
suhteen. On vaikea kuvitella, miten esimerkiksi Perämeren
siikaverkot vaikuttavat Itämeren eteläisen osan
pieneen pyöriäiskantaan. Ilmeisesti päätöksen
taustalla on muunlaisia kalastuspoliittisia intohimoja.
Vahingon kärsivät kuitenkin suomalaiset kalastajat,
joille ei ole näillä näkymin luvassa minkäänlaisia
korvauksia seurauksista.
Asetuksen perusteluissa mainitaan …"että tarkkailijaohjelmat
ovat se keino, jolla saadaan todellinen arvio pyöriäisten
määristä tai kalastuksen tahattomasta sivusaaliista.
Laji käyttäytyy huomaamattomasti ja tavanomaiset
lentolaskennat eivät ole toimivia. Näistä syistä yhteisö päätti
edellyttää riippumattomia, tarpeellisen pätevyyden
omaavia tarkkailijoita myös EU:n jäsenmaiden
kalastusaluksiin Itämerellä."
Yhteisö myöntää näin itse avoimesti,
että sillä ei ole ollut ajoverkkokalastuksen
kieltävän päätöksenteon pohjaksi
todellista tietoa valaiden esiintymisestä Itämerellä,
saati niiden joutumisesta kalastuksen sivusaaliiksi. Nyt
tarkkailijaohjelmalla yritetään perustella jälkikäteen
päätöksen järkevyyttä. Maksumiehinä toimivat
siis ammattikalastajat.
Suomalaiset ammattikalastajat ovat jo tottuneet elämään
hataran päätöksenteon pyörteissä.
Valaiden mukaantulo kansalliseen hallinnointiin on kuitenkin
ylittänyt ymmärryksen. Voidaan kysyä, eikö terveellä maalaisjärjellä ole
enää mitään paikkaa suuren ja mahtavan
yhteisön byrokratian kaukaisissa saleissa.
Kuten aiemminkin, näiden päätösten
kanssa on elettävä, ja niihin sopeuduttava. Suomen
Ammattikalastajaliitto ry vaatii kuitenkin, että tarkkailijaohjelma
ei saa haitata normaalia työskentelyä aluksella
ja siitä ei saa syntyä kalastajille ylimääräisiä vastuita
tai kustannuksia.
|