Suomen
Ammattikalastajaliitto tyytyväinen vuoden 2007 kalastuskiintiöihin
Itämerellä
Euroopan Unionin maatalous- ja kalastusneuvosto on päässyt
sopuun Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2007.
Neuvosto laski hieman turskan ja lohen kiintiöitä.
Pohjanlahden silakan kiintiö pidettiin vuoden 2006 tasolla,
Suomenlahden, Saaristomeren ja pääaltaan silakkakiintiöön
tuli 14 prosentin korotus ja kilohailin kiintiöön
kahdeksan prosentin korotus.
- Aivan tämä ei vastannut tavoitteitamme, mutta
kyllä tämän kanssa on hyvä elää,
Suomen Ammattikalastajaliiton toimitusjohtaja Kim Jordas
kertoo.
Suomen silakkakiintiö on ensi vuonna Pohjanlahdella
75 099 tonnia ja Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä 29
105 tonnia. Lisäksi Suomella on eteläisellä Itämerellä pieni
kolmen tonnin kiintiö. Kilohailikiintiömme on 23
469 tonnia, mikä on hieman edellisvuotta korkeampi.
- Silakan ja kilohailin suhteen pitää olla tyytyväinen.
Tapahtuihan molempien kohdalla osaltamme pieni korotus. Tämä antaa
uudistuneelle troolarilaivastollemme hyvät näkymät
ensi vuoden suhteen.
Suomen lohikiintiö Itämeren pääaltaalla
ja Pohjanlahdella on 110 773 kappaletta. Laskua vuoden 2006
kiintiöön on noin 6000 lohta. Suomenlahden kiintiö pysyi
vuoden 2006 tasolla ollen 13 838 kappaletta.
- Olisimme halunneet pitää pääaltaan
ja Pohjanlahden kiintiön edellisvuoden tasolla. Lasku
on kuitenkin pienempi kuin etukäteen monelta taholta
vaadittiin, joten siinä mielessä voimme olla tyytyväisiä.
- Suomenlahdella on kyllä painetta kiintiön nostamiseen
erityisesti Push up -rysien lisääntymisen myötä.
Vaatimuksemme oli 25 000 kalaa, joten tästä jäätiin
paljon.
Eteläisen Itämeren turskankalastusalueet on jaettu
kahtia, läntiseen ja itäiseen. Molempien kohdalla
kalastusmahdollisuuksia laskettiin. Tämä heijastui
myös Suomen saamiin kiintiöihin: itäinen 717
tonnia ja läntinen 229 tonnia.
- Turska on Itämeren ongelmalaji. Siihen liittyy suuria
suojelupaineita. Tämän takia myös sen kalastuskautta
lyhennettiin. Turskalla on merkitystä muutamalle Itämeren
pääaltaalla kalastavalle alukselle, toimitusjohtaja
Kim Jordas selvittää.
Lisätietoja:
Suomen Ammattikalastajaliitto ry
Toimitusjohtaja Kim Jordas, Jordaksentie 124, 07840 Lindkoski
0400-720690, kim.jordas@sakl.fi
www.sakl.fi
Taulukko:
Suomen kalastuskiintiöt 2007 (kiloina, lohen kohdalla
kappaleina)
| Silakka pohjoinen |
75 099 000 |
( 0 % ) |
| Silakka keskinen |
29 105 000 |
( + 14,6 % ) |
| Silakka eteläinen |
3 000 |
( 0 % ) |
| Kilohaili |
23 469 000 |
( + 8 % ) |
| Turska itäinen |
717 000 |
( - 10 % ) |
| Turska läntinen |
229 000 |
( - 6,1 % ) |
| Lohi pääallas ja Pohjanlahti |
110 773 |
( - 5 % ) |
| Lohi Suomenlahti |
13 838 |
( 0 % ) |
Turskan rauhoitusajat:
Läntinen alue: 1. -7.1., 31.3.-1.5. ja 31.12. sekä 77
vapaavalintaista päivää, jotka ovat samat
kaikille aluksille jäsenvaltiossa ja kerrallaan kestoltaan
vähintään viisi päivää.
Itäinen alue: 1.-7.1., 5.-10.4., 1.7.-31.8. ja 31.12.
sekä 67 vapaavalintaista päivää, jotka
ovat samat kaikille aluksille jäsenvaltiossa ja kerrallaan
kestoltaan vähintään viisi päivää.
|