(tiivistelmä julkaistu MMM:n henkilöstö- ja tiedotuslehdessä Luonnonvara 1/2003)

Euroopan Unionin maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontui viime vuoden lopulla ja teki päätöksiä yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisesta. Kalastuspolitiikan uudistamista on valmisteltu pitkään ja hartaasti ja kuten tavallisesti lopputulos oli kompromissi erilaisia etuja ajavien jäsenmaiden kesken.

Yhteisön yhteistä kalastuspolitiikkaa on uudistettu noin kymmenen vuoden välein. Nyt Suomi oli jäsenenä ensimmäistä kertaa mukana päättämässä kalastuspolitiikan linjauksista. Komission vihreä kirja yhteisen kalastuspolitiikan tulevaisuudesta julkaistiin maaliskuussa 2001. Asiaa valmisteltiin sen jälkeen myös Suomessa perusteellisesti. Suomen kannanotot valmisteltiin hyvässä yhteisymmärryksessä hallinnon ja elinkeinon kesken. Tavoitteet olivat alusta lähtien hyvin samansuuntaisia, mikä on ollut hyvä todeta.

Kalastuspolitiikan perusongelmat

Komission mielestä kalastuspolitiikan perusongelmat ovat kalakantojen ylikalastus ja kalastuslaivaston ylikapasiteetti. Komission näkemyksen mukaan monet kalakannat EU:n vesillä ovat ylikalastettuja ja niiden tilaa olisi kiireesti parannettava. Komissio esitti mm. kalastuskapasiteetin rajoittamista, kalastusalusten rakentamiseen ja hankkimiseen myönnettävien rakennetukien kieltämistä sekä kalastusvalvonnan tiukentamista. On paikallaan todeta, ettei kyse kuitenkaan ollut EU:n kalastuspolitiikan kokonaisuudistuksesta. Mm. markkinapolitiikkaan liittyvät asiat olivat hankkeen ulkopuolella.

Suomen kannalta komission näkemykset uudistamisen suunnasta olivat ongelmallisia. Komission esitys oli luonteeltaan yleistävä, eikä komissio ollut ottanut huomioon Suomen kaltaisia äärialueita. Itämeressä, ja etenkin Suomen vesissä, kalakantojen tila on yleisesti kestävällä pohjalla. Suomen kalastuslaivaston keski-ikä on korkea ja vaatisi ehdottomasti todellista uusimista. Mahdollisuus rakennetukiin on tärkeä tekijä, kun kalastusyrittäjät suunnittelevat investointeja laivastoon. Komission esittämät kalastuslaivaston romutustarpeet Suomen osalta olivat myös täysin epärealistisia, eivätkä pohjautuneet todelliseen tilanteeseen.

Ammattikalastajaliiton kanta komission esitykseen

Ammattikalastajaliiton mukaan komission esityksen suurin puute oli, ettei siinä kiinnitetty huomiota elinkeinon jatkuvuuteen ja siihen, miten alalle saadaan nuoria. Yrittäjien määrän väheneminen esimerkiksi Suomessa on niin rajua, että se uhkaa koko elinkeinon sisäistä dynamiikkaa ja toimivuutta. Esityksessä puhuttiin hyvin vähän kalastajista ja miten heidän tulevaisuutensa turvataan elinkeinon sisällä. Kalastajien koulutus ja työympäristön parantaminen ei myöskään ollut esillä. Viesti oli lähinnä se, että kalastajat ovat mukana taantuvassa elinkeinossa, josta tulee lähteä mahdollisimman pian.

Lopputulos
Miten sitten Suomen kävi? Yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksen keskeisin muutos on siirtyminen monivuotisiin kalakantojen elvytys- ja hoitosuunnitelmiin, joiden perusteella kalakantoja pyritään elvyttämään tai vahvistamaan turvallisille tasoille. Samankaltainen järjestelmä on ollut Itämeren kansainvälisen kalastuskomission käytössä jo muutaman vuoden aikana. Nyt päätetty järjestelmä voi kuitenkin kalastajan kannalta johtaa hyvin rajoittaviin toimenpiteisiin ja raskaaseen byrokratiaan. Tämä koskee erityisesti elvytyssuunnitelmia, joiden perusteena kuitenkin tulee olla tilanne, jossa kalakanta on turvallisten biologisten rajojen alapuolella. Rajojen asettaminen on kuitenkin viime kädessä arviointikysymys. Järjestelmä vaatisikin kalankantojen arvioinnin laadun kohottamista ja myös kalastajilla olevan kokemukseen perustuvan tiedon hyödyntämistä. Tärkeää on kuitenkin, että päätöksenteko on kalastusneuvoston eikä komission käsissä. Elinkeinon kokemukset komission harjoittamasta toiminnasta Itämeren kansainvälisen kalastuskomission työn puitteissa eivät nimittäin ole olleet kovin rohkaisevia.

Suurin kiista koski kuitenkin kalastusalusten investointitukia, niiden jatkumista sekä myöntämistä koskevia ehtoja. Nyt tehty päätös mahdollistaa tukien myöntämisen vuoden 2004 loppuun siten, että uuden kalastusaluksen tukeminen edellyttää sitä 1,35 kertaa suuremman kapasiteetin poistamista rekisteristä. Tällä tavalla uudistus myötävaikuttaa kapasiteetin pienentämiseen. Tämä vaihtosuhde koskee aluksia, joiden vetoisuus on yli 100 bruttotonnia. Tukea ei kuitenkaan myönnetä aluksille, joiden vetoisuus on yli 400 bruttotonnia. Alle 100 bruttotonnin aluksien ja veneiden osalta, riittää, jos vastaava kapasiteetti poistetaan rekisteristä. Eli jos kalastaja haluaa tuoda rekisteriin rakennetuella uuden aluksen, jonka vetoisuus on 200 bruttotonnia, tulee hänen ensin poistaa rekisteristä 270 bruttotonnin verran kapasiteettia. Rannikko- ja saaristokalastuksessa käytettävän veneen osalta puolestaan riittää, että kalastaja ensin poistaa vastaavan määrän kapasiteettia. Sama pätee myös tilanteesiin, aluksen koosta riippumatta, jossa kalastaja hankkii aluksen ilman tukea.

Vanhojen alusten nykyaikaistamisen osalta säädökset ovat vielä tässä vaiheessa tulkinnanvaraisia. Tukea saa myöntää nykyaikaistamiseen ainoastaan, jos toimenpide kohdistuu muutoksiin pääkannen yläpuolella turvallisuuden, työskentelyolosuhteiden, hygienian ja tuotteiden laadun parantamiseksi. Nykyaikaistaminen ei saa lisätä aluksen pyyntikykyä.

Voitto, vai oliko?

Suomi on jo edellisen, viime vuoden lopulla päättyneen kalastuslaivaston kokoa säätelevän ohjelman aikana täyttänyt Suomelle asetetut vähennystavoitteet. Suomi oli jopa alittanut asetetut tavoitteet. Nyt tehty päätös ei aseta Suomelle uusia vähennysvelvoitteita, vaan viime vuoden lopulla valinnut kapasiteettitilanne muuttuu Suomen uudeksi kapasiteettikatoksi. Todella valitettavaa oli kuitenkin, että rekisterissä vapaana ollut kapasiteetti, jolla oli omaisuusarvoa, hävisi taivaan tuliin.

Suomi sai siis sinällään tärkeimmät tavoitteensa hyväksytyiksi, kuten mahdollisuuden kalastusalusten investointitukien myöntämiseen, myös sisävesikalastuksessa, ja tasapainon säilyttämisen päätäntävallan osalta neuvoston, jäsenvaltioiden sekä komission kesken. Lopputulos vaikuttaa siis voitolta, mutta oliko se sitä loppujen lopuksi? Alkutilanteeseen nähden lopputulokselle voidaan vähintään antaa arvosana hyvä. Tulos ei kuitenkaan paranna Suomen elinkeinokalatalouden mahdollisuuksia pärjätä kansainvälisessä kilpailussa elintarvikemarkkinoilla. Suomen kalastuslaivasto vaatisi, kuten jo todettiin, todellista uudistamista. Rakennetukea laivaston uudistamiseksi voidaan kuitenkin antaa vain kahden vuoden ajan. Ehdot ovat myös niin tiukat, että etenkin avomerilaivaston ja vanhojen aluksien uudistaminen voi käydä mahdottomaksi. Vanhojen aluksien uudistamisen osalta on vielä odotettava tarkempia määräyksiä säädösten soveltamisesta, ennen kuin lopullinen tuomio voidaan antaa. Selvää kuitenkin on, että jos kalastajalta investoinnin yhteydessä edellytetään korvaavan lisäkapasiteetin hankkimista omalla kustannuksellaan, johtaa se Suomessa aivan uuteen kalastuspoliittiseen tilanteeseen. Tämä merkitsee markkina-arvon syntymistä kalastusalusrekisterissä olevalle kapasiteetille ja lisäkulua elinkeinolle. Se merkitsee myös, että aloittamiskynnys nousee alalle pyrkivälle uudella kalastajalla. Taisi käydä niin, että hyvin kalakantansa hoitaneet suomalaiset ammattikalastajat maksavat virheistä, joita on tehty EU:n muilla vesillä.

Arki huomioon päätöksissä

EU:n yhteisen kalastuspolitiikka asettaa käytännössä hyvin pitkälle raamit Suomen elinkeinokalataloudelle. Kuitenkin säädösten soveltamisessa ja omassa kansallisessa päätöksenteossa olisi paremmin pystyttävä huomioimaan ammattikalastuksen todellinen tilanne ja kehitysnäkymät. Elinkeinon kehitys on pitkälle markkinoiden ohjaamaa, mutta myös omilla linjakkailla päätöksillä voidaan saada paljon aikaan. Toiveena olisi, että poliitikot ja virkamiehet paneutuisivat elinkeinon arkitodellisuuteen. Elinkeino on pieni, mutta työllistää sekä merellä että maalla, ja hyödyntää uusiutuvaa luonnonvaraa.

Kim Jordas
toimitusjohtaja
Suomen Ammattikalastajaliitto