|
Kasvava merimetsokanta on uhka rannikkokalastukselle
- Suomen Ammattikalastajaliitto vaatii nopeita toimia
Merimetson yleistyminen on Suomen rannikolla ollut nopeaa.
Vuonna 1996 todettiin maassamme ensimmäiset pesinnät
kymmenen parin voimalla ja kesällä 2005 maassamme
pesi Suomen ympäristökeskuksen laskentojen mukaan
jo noin 4600 paria. Kannankasvunopeus on ollut Suomessa voimakkaampaa
kuin missään muualla Itämeren piirissä – keskimäärin
noin 100 prosenttia vuodessa.
Merimetson ruokavalio koostuu monipuolisesti pesimäalueen
kalalajeista. Suuren linnun ja suurien yhdyskuntien vaikutus
kalastoon voi paikallisesti olla huomattava. Tällä on
kielteisiä vaikutuksia sekä kalakantojen kehittymiseen,
että rannikolla tapahtuvaan kalastukseen. Kokemukset
Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta osoittavat, että ilman
kannanhallintaa tilanne voi riistäytyä käsistä.
Merimetso leviää nopeasti yhä uusille alueille
ja kalastukselle sekä maisemalle voi aiheutua vaikeasti
korjattavia muutoksia.
Ympäristöministeriön asettama merimetsotyöryhmä on
reilun vuoden ajan pohtinut ja tutkinut merimetson leviämistä ja
sen aiheuttamia ongelmia. Työryhmän muistio luovutettiin
11.10.2005 ympäristöministeri Jan-Erik Enestamille.
Työryhmä on yksimielisesti todennut, että lajin
kanta on kasvanut sellaisiin mittoihin, että suotuisan
suojelun taso on Suomessa jo saavutettu. Huolimatta vielä vähäisestä ja
osin puutteellisesta tutkimustiedosta työryhmä on
todennut merimetson jo aiheuttavan paikallisia ongelmia.
Elinkeinojärjestöt haluavat kiirehtiä työryhmän
esityksiä jättämällä eriävän
mielipiteensä ministerille. Suomen Ammattikalastajaliitto,
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto ja Svenska
Lantbruksproducenternas centralförbund toteavat, että luovutettavassa
muistiossa ei määritetä riittävästi
kannanhoitotoimien aikataulua.
Eriävässä mielipiteessä järjestöt
vaativat, että muistiossa esitetyt toimet ongelmien
ratkaisemiseksi toteutetaan välittömästi.
Rannikkokalastuksemme ei enää kestä uutta
epävarmuustekijää. Viivyttely voi johtaa koko
saaristolaiskulttuurimme köyhtymiseen ja siihen, että saariston
maisema muuttuu suuresti.
Suomen Ammattikalastajaliitto ry
Lisätietoja: Kim Jordas, toimitusjohtaja, 0400-720
690
Liite: Eriävä mielipide ympäristöministeriön
merimetsotyöryhmän muistioon
Merimetson kannanhoitosuunnitelma
ERIÄVÄ MIELIPIDE YMPÄRISTÖMINISTERIÖN
MERIMETSOTYÖRYHMÄN MUISTIOON
Tämä eriävä mielipide koske ympäristöministeriön
29.3.2004 asettaman merimetsotyöryhmän muistiota,
joka sisältää merimetson kannanhoitosuunnitelman.
Kannanotto
Allekirjoittaneet katsovat, että on välittömästi
ryhdyttävä toteuttamaan työryhmän esittämiä toimia
paikallisten merimetsojen aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi.
Perustelut
Merimetsojen kanta on ollut Suomen alueella vahvassa kasvussa
ensimmäisistä todetuista pesinnöistä lähtien.
Koko työryhmä katsoo yksimielisesti, että suotuisan
suojelun taso on lajin osalta Suomessa jo saavutettu. Työryhmä on
myös yksimielisesti päätynyt nykyisen dokumentoinnin
valossa siihen, että vaikkakin kvantitatiivinen tieto
on puutteellista, merimetso aiheuttaa ongelmatilanteita
jo nyt. Tämän pohjalta työryhmä esittääkin
eräitä toimenpiteitä etenkin paikallisten
ongelmien ratkaisemiseksi. Toimenpide-ehdotukset ovat:
”1. Selkeän kriteeristön välitön
luominen haittavaikutusten osoittamiseksi sekä paikallisella
että valtakunnallisella tasolla.
2. Korvausjärjestelmän luominen. Korvauksia voitaisiin
maksaa ilmoitettujen vahinkojen perusteella. Neuvottelu korvausjärjestelmän
kehittämisestä tulisi avata EU:ssa.
3. Vahinkojen ennalta ehkäisy ja menetelmien kehittäminen.
Tarpeellista olisi mm. kalanviljelylaitosten kasvatusaltaiden
suojaaminen, kalojen istutusmenetelmien kehittäminen,
pyydysten kehittäminen sekä muiden mahdollisten
keinojen kehittäminen ja käyttöönotto
sekä näiden toimenpiteiden edellyttämän
rahoituksen järjestäminen.
4. Edellytysten luominen kannan rajoittamiseen voimakeinoin.
Tämä edellyttää poikkeustapauksia lukuun
ottamatta lainsäädännöllisiä toimenpiteitä:
merimetson lisääminen lintudirektiivin liitteeseen
III mahdollistaisi lajin siirtämisen Suomessa metsästyslain
piiriin, jossa se olisi joko riistaeläinten tai rauhoittamattomien
eläinten kategoriassa. Tällöin asetuksella
voidaan tarkemmin säätää alueellisia
ja ajallisia rajoituksia pyyntiin ja siten kohdentaa pyyntiä keskeisille
ongelma-alueille. Lisäksi ympäristökeskuksille
tulee antaa toiminta- ja tiedotusohjeet jo nykyisten säädösten
puitteissa mahdollisten kannanrajoitustoimenpiteiden toteuttamiselle.”
Allekirjoittaneiden kantana on, että on välittömästi
ryhdyttävä toteuttamaan työryhmän esittämiä toimia
paikallisten ongelmien ratkaisemiseksi. Suomen tulee heti
aktiivisesti toimia EU:n suuntaan, jotta merimetso siirretään
metsästystä mahdollistavaan lintudirektiivin liitteeseen.
Tiedot merimetsokannan jatkuvasta kehityksestä sekä havainnot
ja kokemukset merimetson vaikutuksista kalakantoihin, kalastukseen
ja saaristoluontoon antavat mielestämme jo tällä hetkellä riittävän
pohjan toimenpiteille. Myös kansainväliset kokemukset
esim. Tanskasta ja Ruotsista osoittavat, että toimiin
on ryhdyttävä viivyttelemättä.
Lapinjärvellä 1.6.2005
Kim Jordas
toimitusjohtaja
Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL
Asko Niemi
osastopäällikkö
Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK
Helena Ålgars
varatuomari
Svenska Lantbruksproducenternas centralförbund SLC
 ^M


|