Suomen Ammattikalastajaliiton vuosikokous 16.3 Helsingissä

Suomen Ammattikalastajaliiton vuosikokous pidetään tänä vuonna 16.3 Helsingissä Kalaviikko 2004 tapahtuman yhteydessä. Kokouksen asialistalla ovat sääntömääräiset asiat.

Ennen varsinaista kokousta järjestetään seminaari otsikolla ”Kalastuselinkeino vuonna 2014”. Seminaarissa katsotaan tulevaisuuteen ja yritetään luoda kuva Suomen kalastuselinkeinon tilasta vuonna 2014. Tilaisuuden avaa liiton puheenjohtaja Olavi Sahlsten. Ruotsin itärannikon ammattikalastajajärjestön puheenjohtaja Hugo Andersson puhuu ensin kansainvälisistä trendeistä. Suomen Ammattikalastajaliiton puheenjohtaja Kim Jordas kuvaa elinkeinon tilannetta tällä hetkellä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Juhani Kettunen luo vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia kalastuselinkeinolle. Konsultti Vesa Tschernij (Iconex Ltd.) ja kalatalousjohtaja Kari Ranta-aho (Varsinais-Suomen TE-keskus) sekä ammattikalastajat Heikki Salokangas (merikalastus) ja Markku Törrönen (sisävesikalastus) tuovat omissa puheenvuoroissaan oman näkemyksensä ammattikalastuksen kehityksestä kymmenen seuraavan vuoden aikana. Tilaisuus päättyy keskusteluun. Puheenvuorojen tiivistelmät löytyvät tämän tiedotteen alla.

Lisätietoja: puheenjohtaja Olavi Sahlsten, 0400-227 448
toimitusjohtaja Kim Jordas, 0400-720 690

Suomen Ammattikalastajaliiton puheenjohtajan Olavi Sahlstenin avauspuheenvuoro

Herra puheenjohtaja!
Arvoisat läsnäolijat!

Suomen Ammattikalastajaliitto on omalta osaltaan ottanut vastuuta kalastuselinkeinon kehittämisestä laatimalla kalastuspoliittisen ohjelman jo vuonna 2000 ja sitä on tarkennettu 26.4.2002 Suomen Ammattikalastajaliiton vuosikokouksessa hyväksytyllä tulevaisuuspaketilla. Ohjelma alkaa sanoilla ”Kalastusloiston valo on syttynyt ja suunta on selvä. Nyt on toiminnan aika”. Lisäksi siinä todetaan, että ”Yhteiskunnan tulee omalta osaltaan vastata kalastuksen rakenteesta ”, eli kalastuspoliittisista perusratkaisuista, jotka antavat mahdollisuuksia kalavarojen hyödyntämiseen.

Miten onkaan käynyt? Kalastusloiston valoa onkin elinkeinosta vastaavan hallinnon ja muutamien muiden tahojen toimesta himmennetty, jopa ajoittain sammutettu.

Rannikon ammattimaisen lohenpyynnin tiukat pyyntirajoitukset ovat aiheuttaneet sen, että Suomen lohikiintiöstä on pystytty enää hyödyntämään vain noin puolet. Niin sanottua valikoivaa lohenkalastusta ei todennäköisesti voida aloittaa tänäkään keväänä. Nopeasti kasvava hyljekanta ja
myös jatkuva keskustelu pyydysten silmäkoosta ja kalojen alamitan nostosta ammattikalastajien kustannuksella vie uskoa tulevaisuudelta.

Virheellisesti liian pieneksi arvioidun Selkämeren silakkakannan ja siitä johtuvan riittämättömän kiintiön aiheuttaman kalastuksen säätelyn ja ylikapasiteetin poistamiseksi Suomen Ammattikalastajaliitto on useasti esittänyt romutuksen käyttöön ottamista osana kalastuksen säätelyä. Tämä toimenpide käsittääksemme olisi jo aikaisemmin toteutettuna parantanut jäljelle jääneiden alusten kannattavuutta ja helpottanut säätelytoimia. Tänään olemme kuulleet, että vihdoinkin romutus otetaan käyttöön. Jotain positiivistakin sentään tapahtuu.

Mielestäni lähes suurin uhka ammattikalastuksen ja koko elinkeinokalatalouden tulevaisuudelle on ollut kalataloushallinnon kyvyttömyys tehdä tarpeellisia päätöksiä riittävän ripeästi. Se onkin estänyt tarvittavan elinkeinotoiminnan kehittymisen varsin tehokkaasti.

Tulevaisuudessa toivonkin maa- ja metsätalousministeriön ja sen alaisuudessa toimivien TE-keskusten kalatalousyksiköiden muistavan sen, että ammattikalastuksen ja koko elinkeinokalatalouden kehittäminen ja toiminnan turvaaminen kuuluu myös heidän tehtäviinsä.

Näillä sanoilla toivotan Teidät tervetulleeksi kuulemaan Kalaviikon ammattikalastusohjelmaa.

Kalastuselinkeino Suomessa vuonna 2004
Toimitusjohtaja Kim Jordas, Suomen Ammattikalastajaliitto

Ammattikalastajien määrä on vähentynyt voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Tällä hetkellä noin 700 henkilöä harjoittaa kalastusta ammattinaan. Keski-ikä on korkea (49 vuotta) ja on selvää, että kalastajien määrä tulee pienenemään tulevien vuosien aikana. Huolimatta kalastajien määrän vähenemisestä, on saalistaso pystytty säilyttämään. Kalastus on tehostunut. Kalastuselinkeinon liikevaihto on (alkutuotannossa) noin 24 miljoona euroa merialueella ja 7 miljoona euroa sisävesialueella. Huolestuttavaa on tieto, että liikevaihto on jatkuvasti pienentynyt.

Suomen kalastuselinkeino toimii tänään avoimilla markkinoilla ja elinkeinon kehitykseen on viime vuosina vaikuttanut sekä kansainväliset näkymät, että yhteiskunnalliset muutokset kotimaassa. Eräs yleinen suuntaus on, että elinkeinolla on vähemmän kalaa pyydettävänään kuin aikaisemmin. Tämä ei välttämättä johdu biologisista muutoksista tai syistä, vaan että päätöksentekijät käyttävät ns. varovaisuusperiaatetta päätöksiensä pohjana. Myös vihreät arvot ja luonnonsuojelun periaatteelliset näkemykset vaikuttavat tilanteeseen. Resurssin muilla hyödyntäjäryhmillä on vahvempi asema elinkeinon kustannuksella. Tämä näkyy pienempinä kiintiöinä, rauhoitusalueina ja –aikoina kuin myös silmäkokomääräyksinä. Kalastuselinkeinon toimintamahdollisuuksia leikataan koko ajan. Kuluttajien vaatimukset elintarvikkeiden laadusta ja ominaisuuksista kohoavat myös. Yleisesti arvioiden on kilpailu elintarvikemarkkinoilla kasvanut ja kotimainen kalantuotantoon on vaikuttanut erityisesti lohen ja kirjolohen merkittävä tuonti Norjasta.

Mitä sitten on kalastuselinkeino Suomessa 2004? Vähän yksinkertaistettuna seuraavaa:

• muutama elintarvikesilakan kalastukseen keskittyvä yksikkö
• noin 40 – 50 teollisuuskalan kalastukseen suuntautuvaa yksikköä
• muutama eteläisellä Itämerellä toimiva turskankalastusyksikkö (lohen merikalastus on lähes loppunut)
• 150 – 200 varsinaista rannikkokalastusyksikköä
• sisävesialueella on pieni määrä yrittäjiä.

Elinkeino on taloudellisesti marginalisoitu. Elinkeino on myös marginalisoitu poliittisesti. On todella vähän poliitikkoja, jotka osoittavat ymmärrystä kalastusta kohtaan. On hämmästyttävää, että valtiovalta ei ole linjannut kalastuspolitiikkaansa. Mitkään hälytyskellot eivät soi, vaikka elinkeinon tilasta kertovat mittarit ovat jatkuvasti punaisella. Ainoa joka tuntuu voivan hyvin, on byrokratia ja tutkimus, jotka paisuvat vuosi vuodelta.

Kaikki tämä siitä huolimatta, että kalastuselinkeino hyödyntää uusiutuvaa luonnonvaraa ja on ainoa toiminnan muoto, joka poistaa ravintoaineita Itämerestä ja sisävesiltä, ja joka voi toimittaa kuluttajille lähialueella tuotettua elintarviketta.

Kalastuselinkeinon tulevaisuus – vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia
Tutkimusjohtaja Juhani Kettunen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Kirjailija Hannu Raittila on ryhtynyt kalatalouden profeetaksi ja ennustaa tuoreessa kirjassaan (Atlantis, 2003) Suomelle seuraavaa tulevaisuutta:

"Suuri osa maan kalansaaliista on menettämässä merkityksensä. Kysymys on kokonaan siitä, kuinka kala pyydetään ja minkälaisia elämyksiä siihen liittyy. Perhokalastajat tekevät kalastamisesta mahdollisimman hankalaa ... Jos kala suvaitaan ottaa, tulee tärkeäksi miten se valmistetaan, kuinka syödään ja kenen seurassa. Puhellaanko pöydässä, vai onko jotain muuta ohjelmaa? Tällaisista asioista koostuu nykyaikainen kansantalous eikä mistään nuottauksesta, troolauksesta, kankaankudonnasta, metallinvalssauksesta tai muusta alku- tai massatuotannosta."

Merellisenä kirjoittajana Raittila jatkaa pohdiskelua, jonka Juhani Aho aloitti lähes sata vuotta aiemmin vuonna 1914 julkaistussa teoksessaan Omatunto:

" ... jos minä saan sanoa, mitä kalastus on tähän maailman aikaan, niin se on yhtä paljon kuin ei mitään. Sitten kun sisäsaaristossa otetaan isolla rysällä kaikki kutukala, niin ei täällä ulkona saa suomuakaan. Ja jos joskus saakin, niin eihän sillä ole hintaa. Ennen kelpasi mikä tahansa ja miten tahansa ... nyt on rivitettävä ja sokeroitava ja ryyditettävä ja reuteroitava. Ei me täällä semmoiseen joudeta eikä me täällä semmoista osata. Ei täällä mikään käy eikä täällä mikään enää kannata eikä menesty."

Kirjailijat pohtivat kalastuksen perimmäistä kysymystä, alkutuotantoa. Se on elämän suurin välttämättömyys, mutta sen menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat kiinni siitä, millaista tekniikkaa sen hoitamiseksi on tarjolla, mitkä ovat vallitsevan yhteiskunnan vaatimukset ja millaisilla markkinoilla tuotteet ovat kaupan. Niistä ja menetelmistä niiden ennakoimiseksi puhutaan esitelmässäni.

Ammattikalastus vuonna 2014
”Enemmän kuin elinkeino - osa saaristokuntien identiteettiä”
Vesa Tschernij, ICONEX ltd.

Perinteisesti on Saaristomeri ollut maamme ammattimaisen pyynnin keskeistä toiminta-aluetta. Merkittävimpinä asiaan vaikuttavina taustatekijöinä ovat alueella vallitsevat ihanteelliset kalastustekniset ja –strategiset olosuhteet. Kalalajeja Itämeren mittakaavassa mitattuna on runsaasti samalla kun alue morfologisella moninaisuudellaan tarjoaa pyyntimahdollisuuksia lähestulkoon säästä ja vuodenajasta riippumatta. Vaikka ympäristömuutokset kuten esim. vesien rehevöityminen ja hyljekannan kasvu ovat merkittävästi vaikeuttaneet elinkeinon harjoittamista, tarjoaa Saaristomeri edelleenkin teknisessä mielessä ihanteelliset ja monipuoliset puitteet eritoten pienimuotoiselle ammattikalatukselle.

Vuonna 2014 on Saaristomeren ammattikalastukselle luotu edellytykset nimeenomaan hyödyntää optimaalisesti tätä alueen erityispiirrettä. Itämeren maiden keskuudessa toimii ”rannikon pienimuotoisten kalastusyrittäjien” yhteistyö- ja edunvalvontaverkosto. ”Kestävän kehityksen” periaatteiden mukaisesti kalavarojen hyödyntäminen on määrätietoista ja sen valvonta osa elinkeinotoimintaa. Alueellisesti eritellyt saalistilastot ovat kaikkien hyödynnettävissä ja nähtävillä ”netissä”. Mökkikalastaja voi helposti tarkistaa esimerkiksi mielipyyntilajinsa saatavuus lähiympäristössään reaaliajassa. Alueen eri hyötykäyttäjät ammattikalastajista urheilu- ja mökkikalastajiin ovat mieltäneet yhteiseksi huolenaihekseen ympäristön. Monessa saaristokunnassa on kalastus luonnollinen osa normaalia arkipäivää. Aamuvarhaisella työpaikalleen matkaavia ihmisiä – osa kalanjalostus- ja huolintayrityksiin, osa merelle pyyntiin. Kalastusyritykset ovat keskittyneet pois saarilta taajamien läheisyyteen luotuihin ”kalastuskeskuksiin”. Kalastus on poliittisesti ja toiminnallisesti näkyvä osa yhteiskuntaa, mikä vetää puoleensa investointeja. Ala on lisännyt kuntien vetovoimaa saaristoon mieltyneiden kaupunkinuorien ja heidän perheittensä keskuudessa. Merellä toimii useita, ammattitaitoisia kalanpyyntiin ja saaliin esikäsittelyyn erikoistuneita pienyrittäjiä toimittaen laadukasta kalaa kalastuskeksuksiin. Kalastuksen periaatteena on kustannustehokkuus, eivät suuret saaliit: pyyntiponnistus keskitetään sinne missä pyynnin kohteena olevat kalat kulloinkin ovat! Kalanostajat – tukkukauppiaat, mökkiläiset ja turistit, vierailevat säännöllisesti keskuksissa ostamassa korkealuokkaisia kalatuotteita. Kalankuluttajat ovat hintatietoisia ja arvostavat laatua. Kalastus tukee turismia ja päinvastoin. Vuonna 2014 on kalastus enemmän kuin luonnostaan saaristoon kuuluva elinkeino – se on arvostettu ja olennainen osa saaristokuntien imagoa.

Tässä tapauksessa, muista tulevaisuusvisioista poiketen, kalastuselinkeinon kehittymisen esteenä olevia ongelmia ei ratkota teknologisin keinoin. Ratkaisujen avaimet ovat jo käsissämme tai oikeastaan ne ovat ”korviemme välissä”.

Kalastuselinkeino 2014
Ammattikalastaja Heikki Salokangas

Näkemykseni kalastuksen tulevaisuudesta Suomessa on kaksijakoinen. Ensinnäkin se käsittää realistisen kuvan siitä, mihin nykyinen kehitys johtaa. Toiseksi näkemyksen siitä, mikä voisi kehityksen muuttaa.

Kalastuselinkeinonkehitys on osa suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja näin ollen sen kehitys kuvastaa koko suomalaista maaseudun ja perustuotannon tulevaisuutta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kalastuksen alasajo on tulevan 10 vuoden aikana saavuttava lähes lopullisen voiton. Kalastajiksi luokiteltavia henkilöitä on jäljellä noin 100 henkeä, joista puolet on eräänlaisia elämäntapaintiaaneja. Loput 50 henkeä ovat kaikki selviytymistarinoita ja jokaisella on oma tarinansa.

Miksi näin? Syyt ovat seuraavat: Globalisaation Suomelle antama osa on loputon erämaa vailla mitään kannattavaa toimintaa metsäteollisuutta lukuun ottamatta. Kaikki elintarviketuotanto ajetaan alas ja omavaraisuutta ei ole millään sektorilla. Suomessa on kaikki elintarviketuotanto kalliimpaa ja määrällisesti marginaalista. Globaalilla maapallolla voidaan aina jostain löytää halvempaa kuin meillä ja tuoda sitä vapaankilpailun nimissä, esim. Norjan lohi, Kanadan siika, Viron kuha, Venäjän muikku jne. Niiden tuonti raaka-aineiksi on vain välivaihe, jota nyt eletään. Hyvin lähellä on aika, jolloin kalajalosteet tulevat halvemmista (työvoima)maista tai suuremmista yksiköistä.

Vapaakauppa ei kaihda mitään keinoja ja kuluttaja ei arvosta kuin puheissaan kotimaisuutta. Elintarviketeollisuudessa olevat ulkomaankaupan asiantuntijat ovat maailmalla vain ostamassa tänne halvalla. Juuri mitään ei edes yritetä viedä koska se on vaikeampaa kuin ostaminen. Yhdentyvä Eurooppa kävelee pienen Suomen erityisolosuhteiden yli laatiessaan yhteisiä ohjeitaan elintarvikepolitiikkaan.

Kansainväliset kalastussopimukset (kiintiöt ja varovaisuusperiaate) vain vaikeuttavat kalastuksen ylläpitoa, eikä kehitystä yhtään edesauta kansallinen suorastaan vihamielinen suhtautuminen kalastukseen, esim. lohenkalastuksen rajoitukset ja verkkosilmämääräykset vailla mitään todellisia perusteita. Kuhan ja siian verkkopyynnin silmäkokomääräykset, jota markkinoidaan
aivan kuin oikeana totuutena, on karmeaa manipulointia. Yllättävän monet uskovat tähän ja lopputuloksena on ammattikalastuksen loppuminen ja roskakalojen ylivalta.

Dioksiini tai joku vielä tuntematon ympäristömuutos vetää jalat elinkeinon alta. Silakan ja lohen kohtalon vuosi 2006 on aivan kohta ja sen jälkeen elinkeinon selkäranka on murrettu. Tutkimuksen ja hallinnon paikat miehittävät ekoloogiselta maailmankatsomukseltaan häiriintyneet, kaikkeen luonnonvarojen hyväksikäyttöön torjuvasti suhtautuvat luonnonsuojelufanaatikot, vailla mitään omakohtaista kokemusta ruuan hankkimiseksi luonnosta. Nykyinen hallinto on täysin sokea tälle kehitykselle ja näkee tehtäväkseen vain edesauttaa elinkeinon alasajoa.

Tulevaisuus 2014 on että tulevaisuutta ei ole.

Positiivisen kehityksen käynnistyminen on kiinni sattumista enemmänkin kuin hallitusta kehityksen ohjailusta (tahtotila puuttuu). Siihen voi alkusysäyksen antaa jokin seuraavista:

• globalisaatiokehitys romahtaa ja kansallisen elintarviketuotannon tarve tunnustetaan
• maailmanlaajuinen elintarvikekatastrofi
• maailman laajuisesti kalan kysyntä kasvaa ja heijastuu myös Suomeen
• fosfori- ja typpipankit perustetaan ja kalastajat saavat myydä tuotantonsa mukana vesistöistä poistuvan fosforin markkinahintaan kuormittajille, esim.210 e/tonni. Huomattava lisäarvo silakankalastukseen
• suomalainen kuluttaja herää puolustamaan kotimaisuutta silloinkin kun tuote ei ole halvempi kuin tuontielintarvikkeet.

Meillä voi siis olla vuonna 2014 alkavalla seuraavalla 10-vuotis jaksolla näkymät, jotka ovat positiivisemmat kuin lähimmät 10 vuotta. Se kuitenkin edellyttää 10 vuoden urakkaa, että suunta saadaan korjattua ja nähtäväksi jää onko kenelläkään voimavaroja tähän. Kalastuselinkeinon rippeillä ei näitä voimavaroja ole. Positiivisen kehityksen pulssi on tultava ympäröivästä yhteiskunnasta.

Kalastuselinkeino Suomessa vuonna 2014
Kalatalousjohtaja Kari Ranta-aho, Varsinais-Suomen TE-keskus

Suomen elinkeinokalatalouden rakenneohjelman 2007-2013 tavoitteena on saavuttaa ohjelmakauden päättyessä kilpailukykyinen ja kannattava elinkeinokalatalous, joka pystyy tarjoamaan kuluttajille monipuolisen valikoiman korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua kalaa markkinoiden kysyntää vastaavasti ja lisäksi kalatalous on kansainvälistynyt ja osaa käyttää vientimahdollisuuksia hyväksi ja kykenee reagoimaan nopeasti toimintaympäristön muutoksiin.(Yllä mainittu kappale on täysin samansisältöinen nykyisin voimassa olevan rakenneohjelman kanssa!)

Kalastuksen ja kalan tukkukaupan toimintaympäristössä keskitetyn tavaranhankinnan edellyttämät toimitusvarmuus ja suuret toimituserät on yhä edelleen tulevaisuuden kalakaupan ongelma - erityisesti suomukalapuolella. Tähän keskitetyn toiminnan haasteeseen on osannut vastata ainoastaan silakankalastus. Suomukalapuolella kalastuksen ydinosaamisalueita maantieteellisesti ovat edelleen Saaristomeri ja Selkämeri/Merenkurkku. Pääammattikalastajia on Saaristomerellä 43 ja Selkämerellä/Pohjanlahdella vastaavasti 46. Suomenlahdella pääammattikalastajia löytyy vielä 17. Kaikki eivät enää ole kuitenkaan syntyperältään suomalaisia.

Osa kalastajista saa kuukausipalkkansa suoraan kalatukkuyritykseltä. Kalastuksellisesti teknologia ei enää välttämättä tuo mitään kilpailuetuja - kalakantojen luonnolliset vuosiluokkavaihtelut ja toiminnan luomuohjeet määräävät kannattavuustason. Laatuketju on juuri rakenneohjelman päättyessä saatu toimintakuntoon ja kuluttajille annetulla laatumielikuvalla alkaa siten olla myös substanssia.

Vähittäiskaupan neuvotteluasema on vahvistunut koko ajan ja ”private label” tuotteet hämärtävät kuluttajan käsitystä tuotteiden alkuperästä vaikka elintarvikevalvonta tekee parhaansa jäljitettävyyden takaamiseksi.

Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, että kalatalouden toimintaympäristössä hallinnon ohjauskeinot, ekologiset näkökohdat sekä hygienia- ja laatuvaatimukset ovat jatkuvasti tiukentuneet.
Kalastuksen säätelymekanismit koetaan edelleen ennakoimattomiksi ja alan toimintaa haittaaviksi tekijöiksi. Ekologiset näkökohdat kalastuksen päätoimialueilla muodostavat hylkeiden ja merimetsojen myötä kalastajan aseman mahdottomaksi ja siten vuosien 2005-2010 välisenä aikana ammattikalastajien määrä alenee noin 600:lla. Sopimus hyljekantojen ja merimetsokantojen tasapainottamiseksi ja kiintiömetsästyksen aloittamiseksi tehdään uuden hallituksen toisena toimintavuotena v. 2008.
Juridis-hallinnolliset toimenpiteet ovat edelleen yksi osa kalastuksen toimintaympäristöön liittyviä tekijöitä. Toinen merkittävä toimenpidealue on toimialan kehittämiseen liittyvä investointi-, tutkimus- ja kehittämistoiminta. Investointihankkeissa sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksessa EU:n ”Luonnonresurssien suojelu- ja käyttörahasto” yhdessä kansallisen määrärahan kanssa on mahdollistanut monia hyviä kehittämishankkeita. Mutta usein nimenomaan ammattikalastuksen rakenteelliset ja toimialan monipuolistamiseen liittyvät investoinnit on reunaehdoiltaan tehty niin vaikeiksi, että sinänsä hyviin tavoitteisiin pääseminen on tehty käytännössä mahdottomaksi.

Esityksessä käydään läpi toimialan tulevaisuuden reunaehtoja ja toisaalta myös mahdollisuuksia.