Sillien perässä -esitelmäsarja

Merikeskus Forum Marinumissa Turussa järjestetään kevään aikana esitelmäsarja liittyen “Sillien perässä - suomalainen valtamerikalastus 1929-1976” -näyttelyyn.

Esitelmät pidetään merikeskuksen auditorio Ruumassa (Linnankatu 72) tiistai-iltaisin kello 18.00 ja ne ovat yleisölle maksuttomia.

 

5.2. Sillit maailmalla   

FT Juha Kääriä, Tutkimus- ja kehityspäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu

 

12.2. Syö silliä! Silli suomalaisten ruokapöydissä

Anna Meronen, Forum Marinum

 

19.2.    

FT Ilkka Nummela, Jyväskylän yliopisto ja Timo Helenius, tuotekehittäjä, FelixAbba

 

26.2. Haastattelu: Muistelmia Saukko –laivoilta

Merikapteeni Aarni Rantala, haastattelijoina Jarmo Saarinen ja Anna Meronen, Forum Marinum

 

5.3. Elfvings sillflotta på Ishavet

Birgitta Ekström Söderlund

 

12.3. Silli kalataloudessa

Aleksi Berlin, kalanjalostuksen opettaja, Kalatalous- ja ympäristöopisto Livia

 

19.3. Suomalaisia sillilaivoja

Jarmo Saarinen, Mikko Meronen ja Pauli Kivistö, Forum Marinum

 

Sillien perässä – suomalainen valtamerikalastus 1929-1976

Forum Marinum -merikeskuksessa joulukuun alussa avattu uusi näyttely kertoo sillin matkasta Atlantilta suomalaiseen ruokapöytään.

Miksi suomalaiset kiinnostuivat valtamerikalastuksesta? Suomalaisperäinen väestö oli harjoittanut rajoitetusti valtamerikalastusta Jäämeren rannikkoalueilla jo 1800-luvun lopulta lähtien, mutta vasta 1920- ja 1930-lukujen vaihteesta lähtien, kun suomalaisten säännölliset sillinpyyntiretket Atlantille alkoivat, pyynti kehittyi laajamittaiseksi kaupalliseksi ja ammatilliseksi toiminnaksi. Erityisesti Petsamon Suomeen liittämisen jälkeen kalastuselinkeinoakin alettiin kehittää aktiivisesti ja alalta etsittiin uudenlaisia liiketoiminnallisia mahdollisuuksia.

Varsinkin sillituotteille Suomessa katsottiin olevan valmiit, kasvavat markkinat, joista yksittäiset suomalaisyritykset pyrkivät pääsemään osallisiksi; esimerkiksi vaurastumis- ja kaupungistumiskehitys oli vaikuttanut myös elintarvikkeiden kulutukseen. Aiemmin kysyntään oli vastattu tuontikalalla ja suurin osa jalostettavasta sillistä ostettu ulkomaisilta kalastajilta. Pyynti Atlantilla nähtiin kannattavaksi korkeahkoista matkakustannuksista huolimatta, koska nimenomaan Islannin ympäristöstä kalastettu silli oli todettu poikkeuksellisen korkealaatuiseksi. Myös sillinviennistä Suomesta ulkomaille odotettiin tuottoja.

Tärkeä osasyy äkilliseen kiinnostukseen valtameripyyntiä kohtaan oli valtion toiminnalle antama tuki. Taustalla heijastui esimerkiksi yleinen pyrkimys kannustaa kotimaista tuotantoa. Ulkomaiselle kalalle asetettiin korotettuja tulleja, kun taas suomalaisten laivojen saaliit olivat tullivapaita; myöhemmin ulkomaisen sillintuonnin suhteen jouduttiin kuitenkin tekemään myönnytyksiä. Kotimaisten resurssien käyttöä suosittiin myös muun muassa alusten omistuksen ja miehistöjen suomalaisuusastetta koskevilla säädöksillä. Lisäksi valtio myönsi halpakorkoisia lainoja valtamerikalastusta harjoittaville suomalaisyrittäjille.

Alun lupaavista näkymistä huolimatta suomalainen valtamerikalastus kohtasi haasteita jo 1930-luvulla. Vuotuiset saalismäärät vaihtelivat voimakkaastikin, mikä hankaloitti toiminnan ennakointia; ajoittain puhuttiin jopa suoranaisesta kalakadosta. Lisääntynyt kilpailu heikensi kannattavuutta ja pakotti karsimaan tonnistoa. Kilpailun kiristyessä useat yritykset vetäytyivät toiminnasta.

Kauppasopimusten puitteissa valtio ei voinut enää yksipuolisesti tukea kotimaista kalastustoimintaa, vaan joutui avaamaan mahdollisuuksia myös sillintuonnille ulkomailta. Myöhemmässä vaiheessa hyvät kauppasuhteet esimerkiksi Islantiin mahdollistivat raaka-aineen hankinnan kalateollisuudelle muillakin tavoin kuin lähettämällä valtameripyyntiin omia laivueita, joista aiheutui ylimääräisiä riskejä ja kustannuksia. Kuitenkin valtamerikalastuksen kehittämisestä keskusteltiin Suomessa pitkään, ja vielä 1970-luvun puolivälissä valtio maksoi osittaista tukea pyyntialusten ylläpitoon.

Kalastusta alettiin vähitellen yhä enemmän rajoittaa kansainvälisillä säädöksillä. Toisen maailmansodan jälkeen merille luotiin talousvyöhykkeitä, joilla ainoastaan rannikkovaltioilla oli oikeus luonnonvarojen hyödyntämiseen. Kun maat pyrkivät suojelemaan omaa pyyntiään, rajoitusten piiriin tuli entistä laajempia alueita ja huomattava osa kalakannoista siirtyi yksittäisten valtioiden kansalliseen valvontaan. Kiintiöitä ja kalastusrajoja voitiin erikseen säädellä eri maiden välisillä kalastussopimuksilla.

 

Lähde/ teksti: Forum Marinum, lisätietoja http://www.forum-marinum.fi/fi/nayttelyt-ja-museoalukset/vaihtuvat-naeyttelyt

Aktuellt

Flere telegram

Alla Meddelanden