Pro Kala Espanjan Vigossa

Pro Kala ry järjesti tällä kertaa perinteisen tutustumis- ja opintomatkan 20.–23.10 Espanjan Vigoon. Matka oli järjestyksessä jo kymmenes. Matkaan osallistui yhteensä 18 yrittäjää ja järjestöedustajaa.

Kuva 1 Vigo 231013 065 

Ryhmä Vigon kalasatamassa 

Matkan yhtenä pääkohteen oli Vigon kalasatama, joka on yksi Euroopan suurimmista. Käynnin aikana päästiin tutustumaan kalahuutokauppaan ja käsittelytiloihin. Satama oli myös järjestänyt veneretken Ria de Vigon satama-alueelle ja käynnin lahdella olevaan äyriäisten kasvatuslautoille. Vastaanotto satamassa oli todella hyvä. 

Kuva 2 Vigo 231013 015

Suuri halli, jossa kalahuutokauppa järjestetään perinteisin keinoin. Kalaa tulee sisään oikealta suoraan laiturilta ja menee ulos vasemmalle, jossa myös eri yritysten käsittelytiloja. Muualle menee myös kalaa. Pyhän jälkeen maanantai oli hiljaisempi päivä, joka näkyi tarjolla olevan kalan määrässä.

Kuva 3 Vigo 231013 005

Vasemmalta Kai Röntynen, Anssi Päivärinta ja Calle Spring on tutkimassa päivän haisaalista.

Kuva 4 Vigo 231013 090

Äyriäislautat täyttävät osan Vigon lahtea (Ria de Vigo)

Kuva 5 Vigo 231013 040

Sinisimpukoita korjataan lautasta ja nostetaan alukseen.

Kuva 6 Vigo 231013 059

Osa sataman rannikkokalastusaluksista.

Kuva 7 Vigo 231013 048

Satamassa oli myös isompaa kalustoa.

Kuva 8 Vigo 231013 061

Isompien aluksien omistajien toimisto.

Kuva 9 Vigo 231013 063

Sataman presidentti D. Ignacio López-Chaves oli tervehtimässä ryhmää ja kertoi, että satama kaiken kaikkiaan työllistää 7 000 ihmistä. Ongelmana on ahtaus, satama on ihan kaupungin keskustassa ja lisää tilaa on vaikea saada. Kalastus on autoteollisuuden jälkeen alueen tärkein työnantaja.

Sataman jälkeen ryhmä siirtyi EU:n kalastuksenvalvontavirastoon (EFCA) ja tutustui sen toimintaan. Viraston tavoitteena on järjestää jäsenvaltioiden kalastuksen valvonta- ja tarkastustoimien koordinointi ja auttaa jäsenvaltioita tekemään yhteistyötä yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattamiseksi. Toiminta koostuu kolmesta pääsuunnasta; operatiivinen koordinointi, valimuksien järjestäminen ja yhteistyö kolmansien maiden kanssa. Koordinoinnissa yhteisvalvonnalla on keskeinen merkitys. Itämerellä yhteisvalvonta on esimerkiksi ollut esillä julkisuudessa turskan ja lohen osalta. Valmiuksien järjestämisellä taas koulutuksella ja tietokannoilla on kesken sija.

Kuva 10 Vigo 231013 073

Pro Kalan toiminnanjohtaja Katriina Partanen luovutta kiitokseksi Markku Saihan kuvateoksen Itämeren rannoilla EU:n valvontaviraston johtajalle Pascal Savouret. Virastossa työskentelevä suomalainen Aki Koskinen näkyy kuvan vasemmassa laidassa.

Ryhmä pääsi myös tutustumaan useaan jalostuslaitokseen ja kalankäsittelytilaan. Congalsa Vigon ulkopuolella oli uudehko laitos, joka valmisti erilaisia pakastetuotteita muun muassa mustekalasta. Laitos työllistää noin 300 ihmistä ja liikevaihto on reilut 70 miljoonaa euroa. Yöenergian halvemman hinnan takia kannattaa Espanjassa tehdä työtä myös yöaikaan vaikka henkilökustannukset silloin ovat korkeammat. ”Maksamme mieluummin henkilöstölle parempaa palkkaa kun maksetaan energiasta”, oli yrityksen edustajan kommentti.

Kuva 11 Vigo 231013 082

Congalsa yritys, Pobra do Caraminalia. Laitoksen sisällä ei saanut kuvata. 

Aktuellt

Flere telegram

Alla Meddelanden