Silakkamarkkinoiden syksy avattiin Porissa

SAKL Pori silakkamarkkinat-1

Syksyn ensimmäiset silakkamarkkinat olivat perinteiseen tapaan Porissa. Noin sata myyjää joista parilla kymmenellä oli vain kalamyyntiä, houkuttelivat paikalle yli kaksikymmentätuhatta kävijää. Etenkin lauantaina oli kesäisen sään johdosta vilkas päivä.

Porin avauksessa valitaan myös Vuoden Silakaksi joka tällä kertaa on ulvilalainen Simo Mäkinen. Hänellä on viidenkymmenen vuoden kokemus kala-alalta. silakkamarkkinoiden maukkaimmaksi tuotteeksi valittiin tänä vuonna tillisilakka ja sen oli valmistanut Pirjo Salonen.

Porin silakkamarkkinat ovat säilyttäneet hyvin asemansa ja yleisöä on riittänyt, jopa niin että osa kalatuotteista alkoi olla sunnuntaina loppu. Uusia artikkeleja on esillä joka vuosi mikä kertoo myös siitä, että kiinnostusta silakkaa kohtaan edelleen riittää.

SAKL Pori silakkamarkkinat-2

Aktuellt

Flere telegram

Alla Meddelanden