Sinisen biotalouden kehittämissuunnitelma lausunnolla

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee sinisen biotalouden kansallista kehittämissuunnitelmaa. Luonnos on lähetetty lausunnolle ja kaikkia halukkaita kannustetaan kommentoimaan sitä.

Sinisellä biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvien vesiluonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen perustuvaa liiketoimintaa. Suomen monimuotoinen vesiluonto, runsaat vesivarat, pitkä rannikkoalue sekä korkealaatuinen osaaminen antavat hyvät edellytykset siniselle biotaloudelle. Kehittämissuunnitelman tavoitteena on luoda kasvua vesiosaamisesta ja vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä.

Suunnitelman luonnoksessa visio vuonna 2025 on, että sininen biotalous on vahva kasvusektori ja yritystoiminta kehittyy sopusoinnussa vesiympäristön hyvän tilan kanssa. Visiota toteutettaisiin neljän strategisen tavoitteen avulla:

1.     Kasvuun kannustava toimintaympäristö

2.     Asiakaslähtöiset palvelut ja monialaratkaisut

3.     Vaikuttava tutkimus ja uudet yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuudet

4.     Kansainvälistyminen

Sininen biotalouden kehittämissuunnitelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Suunnitelmaa on työstetty yhdessä Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n, ELY-keskusten, ympäristöministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä muiden sidosryhmien kanssa. Lausuntoja pyydetään 2. syyskuuta mennessä. Lausuntopyyntö ja luonnos kehittämissuunnitelmasta löytyvät maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta http://mmm.fi/lausunnolla.

Lähde: MMM tiedote 28.6.2016

Aktuellt

Flere telegram

Alla Meddelanden