Uusia kalastusaluksen päällikköjä valmistui

Länsirannikon koulutus Oy WinNovan Merenkulku ja turvallisuusala järjesti kalastusaluksen päällikkökoulutuksen Raumalla (>24 m, Itämeri). Ryhmänohjaajana toimi merikapteeni Kai Kantonen, Maritime E.S.B.H Oy:sta ja hän oli myös toinen pääkouluttajista yhdessä saman yrityksen merikapteeni Pasi Leinon kanssa. Opiskelu alkoi 12.12.2011 ja päättyi 12.10.2012 ja se noudatti Oph:n vahvistamaa opetussuunnitelmaa jonka kesto on 20 opintoviikkoa.

Normaalin navigaation, merimiestaidon ja muiden ammattiaineiden lisäksi koulutukseen kuuluivat pakolliset palokoulutukset Upinniemessä, sairaanhoidolliset aiheet ja radioviestintään kuuluva pakollinen ROC. Opiskeluun kuului teoriaopetusta luokassa ja simulaattorissa, sekä käytännön harjoitukset pelastusasemalla uima-altaalla sekä koulualuksella. Opintosuunnitelman pakollisten oppimäärien lisäksi opiskelijat suorittivat ARPA- eli Automatic Radar Plotting Aids kurssin.

Koulutus järjestettiin osallistujien aloitteesta ja SAKL koordinoi kurssin alkamisen. Vastaava koulutus on järjestetty kaksi kertaa aikaisemmin. 

päälliköt

Päälliköiksi valmistuivat:

Roland Flöijer (Maritime E.S.B.H Oy:n stipendi)

Anders Granfors

Tomas Granholm (luokan priimus, stipendi SAKL)

Jesse Holmström

Heikki Isokoski

Jouni Johtela

Hannu Lahtonen

Pasi Sutela

Jukka Vehkaperä

Lauri Vehkaperä

Petri Väyrynen

Aktuellt

Flere telegram

Alla Meddelanden