Letti liehuen verkot vetehen

Kun joku kysyy Karoliina Kääpältä hänen ammattiaan, ei sitä yleensä ensi kuulemalta uskota. Että mikä? Siis kalastaja! 25-vuotias Karoliina Kääpä on kalastaja jo neljännessä polvessa.

Karoliina Kääpä on kalastaja, kalanmyyjä ja kalanjalostaja. Hän on tuttu näky Päijänteellä Kuhmoisten vesillä.

- No kyllähän sitä ihmetellään ja haukotellaan että jahhah, Karoliina kertoo

Kalastajaneidon kerrottua että heillä on kalastuksen perheyritys kyselijät ymmärtävät yleensä asian paremmin.

Kääpän perheessä kalastus on elinkeinon lisäksi myös elämäntapa, johon on kasvettu lapsesta lähtien.

- Meidän ura alkoi kun muikunperkauskone tuli perheeseen. Me lapset olimme jo pieninä nappuloina latomassa muikkuja koneeseen. Sieltä se on lähtösin. 10-vuotiaana se tosiaan alkoi eli kalojen kanssa on pyöritty koko ikä, Karoliina muistelee

Taito periytyi isältä tyttärelle

Karoliina on hankkinut kalanjalostajan ammattikoulutuksen. Varsinaisen kalastuksen taidon hän on perinyt kuitenkin omalta isältään.

- Parempaa opettajaa kun oma isä ei ole olemassa. Käytäntö opettaa parhaiten niksit. Jos omaa tiukan ammattitaidon, tuntee järvet ja sen kalakannat, ei tarvitse välttämättä mennä koulunpenkille, Karoliina arvioi.

Pääelannon ammattikalastaja tienaa kesällä, jolloin kalastus on ympärivuorokautista työtä. Yöt vietetään nukkumisen sijasta troolilla kalastaen. Kevään ja syksyn rospuuttokeleillä on hetki aikaa hengähtää ennen talvikalastuksen alkua. Talvella kalastaja ehtii öisin jopa nukkua.

-Talvisin on iisimpää. Ei tarvitse ihan hikipinteessä juosta joka päivä.

Karoliina on iloinen tämän talven jäätilanteesta: kestävä jää tuli hyvissä ajoin.

Kylmän karaistus kehittyy hitaasti

Kalastus on fyysisesti raskasta puuhaa. Ääriolosuhteilta ja kolotuksilta ei välty. Karoliinan mukaan selkä on ammatissa erittäin kovilla. Myös kylmyyden kanssa on pärjättävä.

- Pakkasilla täytyy pysyä liikkeessä. Usein päivän jälkeen olen niin poikki, ettei tarvitse puuhailla.

Karoliina kertoo, että kädet eivät vielä kestä hyvin kylmyyttä. Siksi hän käyttää kumihanskikkaita

- Isällä, joka on kalastanut jo 30 vuotta, kädet kestävät vähän paremmin.

Lähde: Yle 23.1.2013

Flere telegram