Päijänteen muikkukanta kasvussa

Ammattikalastajat odottavat tulevana kesänä viime vuotta parempaa muikkusaalista eteläisellä Päijänteellä. Kalan koko aiheuttaa kuitenkin epävarmuutta.

Ammattikalastaja Jorma Kääpä Kuhmoisista uskoo, että tuleva avovesikausi voi olla Päijänteen muikun osalta jopa yksi 2000-luvun parhaista. Syksyn saaliit osoittivat, että muikkukanta on kasvussa. Nyt kalastajat jännittävät minkäkokoista kalaa on nousemassa pyyntiaikaan.

- Muikkukanta on 2000-luvun muihin keväisiin verrattuna varmasti yksi suurimmista, mutta myynnin kannalta ratkaisevaa on kuinka isoksi kala kasvaa alkukesästä. Jos koko on hyvä, Päijänteen muikulla riittää kyllä ostajia, sanoo Kääpä.

Eniten kysyntää on isolla- ja niin sanotulla neulamuikulla, sen sijaan keskikokoinen kala on sekä haastavampi kaupattava, että työläämpi käsitellä.

- Siinä missä isojen kalojen valikoinnissa ja perkauksessa menee kolme varttia, keskikokoinen muikku vaati parin tunnin työn, vertaa kalastaja Veli Heinonen Padasjoelta.

Heinonen on Kuhmoisten kollegaa maltillisempi muikkusaalishaaveissaan. Kohtalaiseen viime vuoteen verrattuna hänkin uskoo, että saalismäärä kasvaa, mutta myynti ei ehkä lähde toivottuun nousuun.

- Epäilen, että kala on vieläkin liian pientä, jotta taloudellinen hyöty olisi kalastajan kannalta paras mahdollinen.

Lähde: Yle 6.3.2013

Flere telegram