Kalanjalostetehdas V. Hukkanen Oy osti Martin Kala ja Vihannes Oy:n

Kalajalostetehdas V. Hukkanen Oy on ostanut Turussa toimivan Martin Kala ja Vihannes Oy:n koko osakekannan. Sastamalassa toimiva vuonna 1975 perustettu V. Hukkanen Oy on Suomen suurin kalan tuontia ja vientiä harjoittava kalansavustamo-yritys, jonka liikevaihto on vuosittain n. 40 milj. euroa. V. Hukkanen Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia kalatuotteita mm. Kalaneuvos tuotemerkin alla työllistäen n. 80 henkeä. Vuonna 1954 perustettu Martin Kala ja Vihannes Oy on erikoistunut silakan ja muiden kotimaisten luonnonkalojen fileointiin ja jatkojalostukseen sekä lipeäkalan valmistukseen, ja on näissä Suomen suurimpia toimijoita.

 

Martin Kalan entiset omistajat ovat tyytyväisiä, että ostaja on jo ennestään kala-alalla toimiva kannattava yritys, jolla on edellytykset jatkuvaan kehittämiseen sekä kotimaisen kalan vastaanottoon, jalostamiseen ja markkinointiin. ”Toteutettu yrityskauppa varmistaa Martin Kala ja Vihannes Oy:n pitkäaikaisen perinteen jatkuvuuden. Olemme iloisia, että alan merkittävä toimija, ja samalla perheyrityksen perinteitä vaaliva yhtiö V. Hukkanen Oy kiinnostui yhtiöstämme.” toteavat yhtiön aiemmat omistajat Tero Kantonen, sekä Reijo ja Jukka Montola yhdestä suusta.

 

V. Hukkanen Oy:ssa puolestaan arvostetaan Martin Kalan raaka-aineiden hankinnan kannalta strategisesti hyvää sijaintia sekä vahvaa yritystä. "On ilo lähteä kehittämään eteenpäin taloudellisesti erittäin hyvin hoidettua yritystä" vastaa V. Hukkanen Oy:n toimitusjohtaja Veijo Hukkanen.

 

Martin Kalan liikevaihto on tällä hetkellä n. 6 milj. euroa ja se työllistää 14 henkeä. Martin Kalan henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä mukaan lukien omistajat ja toimitusjohtajan. Tj. Hukkanen kertoo että Martin Kalaan tullaan kuitenkin lähiaikoina palkkaamaan lisää kala-alan ammattilaisia. Yritysten yhteenlaskettu vuotuinen kalankäsittelyn määrä on n. 11 milj. kiloa ja ne ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 1975 lähtien. Martin Kala ja Vihannes Oy tulee jatkamaan toimintaansa omana yhtiönään, synergiaedut hyödyntäen. Yrityskaupan myötä parannetaan molempien yritysten mahdollisuutta palvella asiakkaitaan.

 

Lähde: Lehdistötiedote 6.5.2013

 

Flere telegram