MMM taipui ympäristöjärjestöjen edessä

Maa- ja metsätalousministeriö antoi eilen asetukset harmaahylkeen eli hallin sekä itämerennorpan metsästyksen rajoittamisesta.

-       Maa- ja metsätalousministeriön taipui ympäristöjärjestöjen edessä, Suomen Ammattikalastajaliiton puheenjohtaja Olavi Sahlstén toteaa. Ministeriö näyttää toimivan ympäristöjärjestöjen tahdon mukaisesti, eikä huomioi elinkeinojen tarpeita suojautua hyljekantojen aiheuttamia vahinkoja vastaan. Hylkeet vaikuttavat myös kalakantoihin.  

Lausuntokierroksen aikana SAKL totesi, että ministeriön alun perin esittämä 100 kappaleen pyyntiluvan myöntäminen itämerennorpan metsästämiseksi Perämeren-Merenkurkun kannanhoitoalueella on hyvin perusteltu, samoin kuin pyyntilupien myöntäminen metsästyslain 10 §:n nojalla. Kanta on kestävällä tasolla ja kasvaa sekä aiheuttaa kalastukselle ja kalakannoille merkittäviä haittoja. SAKL kannatti ministeriön alkuperäistä ehdotusta.

SAKL totesi, että sekä hallin että itämerennorpan pyyntiluvat tulisi olla huomattavasti suuremmat. Tärkeintä tällä hetkellä on muuttaa metsästystä ja eläinten poistamista pyydysten läheltä koskevia säädöksiä tehokkaan sekä tuloksellisen metsästyksen ja poistamisen aikaansaamiseksi.

Omassa tiedotteessaan ministeriö toteaa, että hallin sallitut metsästysmäärät ovat samat kuin viime vuonna. Ministeriö päätyi lausuntokierroksen jälkeen muuttamaan aiempaa esitystään siten, ettei itämerennorpan metsästystä sallita. Asetuksella sallitaan ainoastaan kolmenkymmenen (30) vahinkoa aiheuttavan norpan metsästys Perämerellä vahinkoperusteisella poikkeusluvalla. Nyt annettu asetus vastaa viime vuoden asetusta.

Hallin pyyntiluvat sekä itämerennorpan vahinkoperusteiset poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus, joka vastaa myös metsästyksen seurannasta. Asetuksella sallitaan yhteensä enintään 1 050 hallin metsästys kaikkien mereen rajoittuvien maakuntien alueella.

Sallitut saalismäärät on kohdennettu kannanhoitoalueiden mukaan, jotka on määritelty Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelmassa. Perämeren ja Merenkurkun alueella enimmäismäärä metsästykselle on 683 hallia, Lounais-Suomen kannanhoitoalueella 273 ja Suomenlahden kannanhoitoalueella 94 hallia.

MMM:n mukaan Itämeren hallikanta on yli kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Kannan vuosittainen kasvunopeus on ollut noin 9,7 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2012. Kannankasvua on edistänyt hallinaaraiden hyvä lisääntymisterveys. Osa 2000-luvun alkuvuosien kannankasvusta johtuu kuitenkin ministeriön mukaan aiempaa tehokkaammista laskentamenetelmistä.

Viime vuoden laskennoissa koko Itämeressä havaittiin 28 255 hallia, mikä on tähän asti suurin määrä. Suomen alueella havaittiin 9 853 hallia, joista lounaissaaristossa, Ahvenanmaa mukaan lukien, laskettiin 8 495 hallia, Pohjanlahdella 648 ja Suomenlahdella 710 hallia.

Lähde: SAKL ja MMM 31.7.2013

Flere telegram