Tutkintaselostus M/V Amazon (BHS) ja F/V Florence (FIN)

Onnettomuustutkintakeskus on julkaissut tukintaselostuksen ”M/V AMAZON (BHS) ja F/V FLORENCE (FIN), yhteentörmäys ja kalastusaluksen uppoaminen Suomenlahdella 23.10.2011. Selostuksen tiivistelmä alla.

Varhain sunnuntaiaamuna 23.10.2011 hieman ennen klo 05.00 Bahamaan rekisteröity irtolastialus AMAZON ja suomalainen kalastusalus FLORENCE törmäsivät sakeassa sumussa Suomenlahdella Porkkalanniemen ja Viron Naissaaren välisellä merialueella. Rahtialus oli matkalla Pietarista Chittagongiin Bangladeshiin kaliumkarbonaattilastissa ja kalastusalus oli aloittanut paritroolauksen toisen kalastusaluksen, MENHADENin kanssa muutamaa tuntia aiemmin. Kalastusalus FLORENCE upposi törmäyksen seurauksena, mutta sen neljähenkisen virolaismiehistön onnistui pelastautua aluksen pelastuslauttaan. Rajavartiolaitoksen partiovene löysi pelastuslautan aamulla hieman klo 09.00 jälkeen ja evakuoi lautalta koko kalastusaluksen nelihenkisen miehistön. Onnettomuudessa vältyttiin vakavilta henkilövahingoilta.

Paritroolanneiden kalastusalusten ja niitä vastaan tulleen AMAZONin hienokseltaan risteävät kurssit olivat pysyneet jokseenkin muuttumattomina tunnin ajan ennen yhteentörmäystä. Kalastusalusten päälliköt olivat kumpikin omissa aluksissaan havainneet tutkalla lähestyvän AMAZONin, mutta sen tulkittiin menevät ohi vasemmalta puolelta. Havainnosta ei keskusteltu eikä se aiheuttanut toimenpiteitä. Myös AMAZONin vahtipäällikkö oli havainnut kaksi hitaasti lähestyvää kaikua tutkalla. Kun FLORENCEn kaiku hävisi tutkalta, AMAZONin vahtipäällikkö tulkitsi kahden kaiun yhdistyneen yhdeksi. Hän ryhtyi väistämään kaikua maltillisella suunnanmuutoksella vasemmalle, kun etäisyyttä oli hieman alle 0,6 mpk.

FLORENCEn päällikkö näki AMAZONin keulan kulkuvalon hieman ennen yhteentörmäystä kun mitään ei ollut enää tehtävissä yhteentörmäyksen välttämiseksi. AMAZONin keulan vasen puoli osui FLORENCEn vasempaan kylkeen rikkoen laitarakennetta. Yhteentörmäys tapahtui varoalueella. FLORENCE upposi noin kymmenessä minuutissa. AMAZON ja MENHADEN jatkoivat matkaansa;

AMAZONin vahtipäällikkö kertoi tunteneensa kevyehkön iskun laivan rungossa ja ajatteli aluksen osuneen kalastuspoijuun tai muuhun vastaan, MENHADENin päällikkö ei kertomansa mukaan havainnut AMAZONia visuaalisesti missään vaiheessa kovan sumun vuoksi. Onnettomuuden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä on useita. Kalastusalukset troolasivat sankassa sumussa vastoin varoalueella suositeltua kulkusuuntaa ja kohti vastaan tulevaa liikennettä. Kummankin kalastusaluksen ohjaamossa oli yksi henkilö aamuyön vahdissa. AMAZONin komentosillan äänitallenne ei vahvista, että tähystäjä olisi ollut komentosillalla. Komentosiltatoiminta AMAZONilla ei vastannut varustamon ja päällikön antamia turvallista navigointia ja komentosillan miehitystä koskevia pysyväismääräyksiä. Kalastusalusten päälliköiden tottuminen pieniin sivuutusetäisyyksiin kauppa-alusten kanssa vaikutti väheksyvään suhtautumiseen lähestyvään alukseen eikä tilanteeseen reagoitu.

Kalastusaluksilla oli kalastuskulkuvalot päällä, mutta sankassa sumussa ne eivät näkyneet. Kalastuksen alkamisesta ja alusten rajoittuneesta ohjailukyvystä ei tehty ilmoitusta Helsinki Trafficille. Koska myös AIS -lähetin, joka onnettomuuden aikaan ei ollut vaadittava varuste, puuttui kalastusaluksilta, muut osapuolet eivät tienneet varmuudella, että kyseessä oli paritroolaava alusyhdistelmä. Tämä heikensi Helsinki Trafficin mahdollisuuksia alusliikennettä valvovana viranomaisena puuttua tilanteeseen kalastusaluksia neuvomalla. Alusten välillä ei ollut viestintää missään vaiheessa. Helsinki Traffic ei ollut yhteydessä mihinkään aluksista eikä varoittanut AMAZONia yhteentörmäysvaarasta. Myös AMAZONilla tilanteen annettiin kehittyä lähitilanteeksi. Pienemmän kalastusaluksen FLORENCEn kaiku hävisi tutkien näytöiltä, johtuen tilanteeseen sopimattomista tutkien säädöistä. Puutteellisten tutkahavaintojen perusteella AMAZON väisti viime hetkellä vasemmalle MENHADENia, mutta törmäsi FLORENCEen.

FLORENCE upposi nopeasti, koska sen laitarakenteet rikkoontuivat, ruuman luukut olivat auki ja alus jäi kiinni eteenpäin kulkeneeseen AMAZONiin, jolloin vettä pääsi tulvimaan aluksen sisään. Hiljattain uusitut pelastuslautta ja EPIRB-lähetin toimivat luotettavasti ja olivat merkittävässä asemassa selvittäessä ilman henkilövahinkoja. Viranomaisten hälytys- ja pelastustoiminta oli olosuhteet ja hälytystapa huomioiden tehokasta.

Tutkinnan lopputuloksena Onnettomuustutkintakeskus suosittelee, että Liikennevirasto varmistaisi alusliikenneohjaajien koulutuksella ja ohjeistuksella, GOFREP-alueen liikennetilanteen niin vaatiessa, alusliikenneohjaajien puuttumisen aktiivisella tiedottamisella ajoissa tapahtumien kulkuun. Lisäksi suositellaan, että AMAZONin varustamo huolehtii kaikkien onnettomuuden paljastaneiden puutteiden korjaamiseksi tehtävien toimenpiteidensä huolellisesta implementoinnista, ja että Bahaman merenkulkuhallinto seuraa, että kyseiset toimenpiteet toteutuvat.

Turvallisuussuositusten lisäksi tehtiin turvallisuushavainto, jonka mukaan kalastukseen liittyvien valvontaviranomaisten yhteistyötä ja tietojen vaihtoa tulisi kehittää paremman meriturvallisuuden luomiseksi kalastuksen piiriin. Tavoitteena tulee olla ennen kaikkea ammattikalastajien oman turvallisuuden parantaminen.

Lähde: Onnettomuustutkintakeskus 23.8.2012, tutkintaselostus kokonaisuudessaan www.turvallisuustutkinta.fi  

Flere telegram