Seurannassa 13 itämerennorppaa

RKTL:n ja Itä-Suomen yliopiston NorppaGPS-hankkeessa merkittiin tänä syksynä yhteensä 13 itämerennorppaa satelliittipaikannuslaitteilla. Meneillään on Euroopan kalatalousrahastosta (EKTR) rahoitetun hankkeen kolmas kausi.

Seurantatietoa norpista saadaan kevääseen asti, jolloin laitteet irtoavat karvanvaihdon yhteydessä. Valtaosa tänä vuonna seurattavista norpista on tällä hetkellä Perämerellä ja Merenkurkussa, kaksi norppaa on siirtynyt Selkämerelle.

Hankkeessa tutkitaan itämerennorppien liikkumista ja elinympäristönkäyttöä. Osa seurannassa olevista itämerennorpista on pyydetty yhteistyökalastajien rysistä ja osa hyljeverkoilla. Hankkeessa selvitetään, miten paljon itämerennorpat liikkuvat ammattikalastajien kalanpyydyksillä ja tärkeillä kalastusvesillä sekä sitä, onko itämerennorpissa pyydyksillä käyntiin erikoistuneita yksilöitä.

Yhteensä hankkeessa on seurattu 26 itämerennorppaa.

Lähde: RKTL 12.12.2013

Flere telegram