Kalastusaluksia tarkastettiin Etelä-Itämerellä

Maa- ja metsätalousministeriö ja Rajavartiolaitos osallistuivat EU:n kalastuksenvalvontaoperaatioon eteläisellä Itämerellä 15.–25.3. Kalastusaluksia ja pyydyksiä tarkastettiin Puolan talousvyöhykkeellä.

Operaation aikana tarkastettiin 17 Tanskan ja Puolan lipun alla purjehtivaa kalastusalusta. Tarkastettavat alukset olivat turska- ja kilohailitroolareita sekä lohisiima-aluksia sekä yksi matkailukalastusalus. Aluksissa tarkastettiin kaikki kalastukseen liittyvä kuten pyydykset, kalastuspäiväkirjat, kalojen säilytystilat, alamittaisten kalojen osuus sekä eri kalalajien esiintyminen saaliissa. Tarkastuksissa ei havaittu rikkomuksia. Kova merenkäynti rajoitti ajoittain tarkastuksia.

Tarkastusten tavoitteena on seurata, että kiintiöityjen kalalajien (turska, lohi, silakka ja kilohaili) kalastuksessa noudatetaan säädöksiä. Yhteisoperaatioiden aikana järjestetään tehostettua valvontaa sekä merellä että satamissa.

Operaatiota johti Euroopan Unionin kalastuksenvalvontavirasto (EFCA) ja kansallisia valvontaresursseja koordinoi Saksa ja Puola. Suomessa operaatiota koordinoi maa- ja metsätalousministeriö. Rajavartiolaitos osoitti operaation käyttöön vartiolaiva Merikarhun miehistöineen. Lisäksi operaatioon osallistui yksi kalastuksenvalvoja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta sekä kaksi kalastuksenvalvoja Puolasta sekä yksi Liettuasta. Yhteistoiminta monikansallisten viranomaisten välillä sujui erittäin hyvin. Vastaavia yhteisvalvontaoperaatioita järjestetään ympärivuotisesti.

Itämeren yhteisvalvontaoperaatiot ovat onnistuneet hyvin. Ne alkoivat vuonna 2007, jonka jälkeen havaitut rikkomukset ja puutteet raportoinnissa ovat vähentyneet merkittävästi. Operaatiot ovat yhtenäistäneet Euroopan unionin jäsenmaiden valvontamenettelyjä sekä lisänneet valvonnan uskottavuutta.

Lähde: MMM 28.3.2014

Flere telegram