Itämeren ravinnekuormitusta yritetään vähentää myös Valko-Venäjällä

Valko-Venäjän vuotuista fosforikuormaa yritetään suitsia sadoilla tonneilla. Fosforinpoistohankkeita on viidellä eri paikkakunnalla. Yle Uutiset kävi tutustumassa Brestin hankkeeseen.

Itämeren ravinnekuormitusta yritetään vähentää tehostamalla jätevesien käsittelyä myös rantavaltioiden ulkopuolella. Fosforinpoistomenetelmiä otetaan nyt käyttöön Itämeren valuma-alueella Valko-Venäjällä. EU-rahoitteinen hanke toteutuu suomalaissäätiön avulla.

Valko-Venäjän fosforipäästöjä on tarkoitus vähentää viidellä eri paikkakunnalla yhteensä 500 tonnia vuodessa.

Yle Uutiset tutustui Brestin hankkeeseen, jolla pyritään vähentämään kuormaa Itämereen noin 200 tonnilla vuodessa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Helsingin vuotuinen kuorma on noin 30 tonnia, kerrotaan puhtaamman Itämeren puolesta toimivasta John Nurmisen Säätiöstä.

Lähde: Yle 5.5.2014

Flere telegram