Luonnonvarakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2015

Tasavallan presidentti on tänään vahvistanut Luonnonvarakeskusta koskevan lain. Luonnonvarakeskus perustetaan yhdistämällä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Metsäntutkimuslaitos (Metla), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) sekä Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) tilastotehtävät vuoden 2015 alusta lukien.

Luonnonvarakeskuksen toimialana on uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan sekä hyvinvoinnin ja maaseudun elinvoimaisuuden edistäminen. Luonnonvarakeskuksen tehtävinä on harjoittaa tieteellistä tutkimustoimintaa, tiedon ja teknologian siirtoa sekä tarjota asiantuntijapalveluita yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Lisäksi Luonnonvarakeskus tuottaa ruokaan ja uusiutuviin luonnonvaroihin liittyviä tilastoja sekä hoitaa viljeltävien kasvien, tuotantoeläinten ja metsäpuiden perinnöllisen monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvät tehtävät.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on tyytyväinen tutkimuslaitosten yhdistymisen saatua lopullisen sinettinsä:

- Luonnonvarakeskus on hyvä esimerkki siitä, miten meidän tulee uudistua. Biotalouden edistäminen ja ruokaketjun kilpailukyvyn vahvistaminen vaatii kaikkia uusiutuvia luonnonvaroja kattavaa horisontaalista tutkimusta. Juuri tätä varten Luonnonvarakeskus on perustettu.

Luonnonvarakeskuksesta (Luke) tulee Suomen toiseksi suurin valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 1 700 henkilöä. Luonnonvarakeskuksen muodostamisen tavoitteena on vahvistaa ruokaan ja uusiutuviin luonnonvaroihin liittyvää tutkimusta ja asiantuntemusta, joita tarvitaan tulevaisuuden biotalouden ja siihen perustuvan hyvinvoinnin rakentamiseen.

Lähde: MMM 27.6.2014

Flere telegram