SK: Meren miehet

Seppo Laine ja Toni Rantamaa hyppäsivät Merikarvialla paattiin kymmenkesäisinä. Siellä he aikovat pysyä niin kauan kuin kala pitää perheet leivässä.

Vaimo ei enää ota kalastaja Seppo Lainetta mukaan kesäreissuille, vaan kiertää puuhamaat itsekseen lasten kanssa.

– Teen kuulemma koko ajan näin, nauraa Seppo ja naputtaa sormilla pöytää.

Merikarvialaisen kalastajakaksikon toinen osapuoli, Toni Rantamaa nyökyttelee. Toni on tuore isä, ja häntä odottanee sama kohtalo.

Mutta kyllä puolisot ymmärtävät, että kalastajan pitää olla vesillä silloin, kun keli on rysän laskulle otollinen. Seuraava otti saattaa tulla vasta viikon kuluttua.

Palataan Laineen perheen kahvipöydästä Nahkiaisentieltä miesten lapsuuteen. Sieltä löytynevät syyt, joiden vuoksi kaksikko valitsi kovan ammatin. Alan, jossa neljän kesäkuukauden ajan tehdään joka päivä 18 tuntia töitä.

Miehet tunteva ikätoveri sanoo, että 37-vuotias Toni ja vuotta vanhempi Seppo hyppäsivät peruskoulusta suoraan paattiin.

– Oltiinko me jotain 11-vuotiaita, kun oltiin keskenämme siikarääkissä Ouran ulkopuolella. Vene oli niin täynnä tavaraa, että nukuttiin jalat verkkosaaveissa.

Miehet muistelevat, kuinka yön pimeydessä isompi alus pysähtyi viereen katsomaan, mitä porukkaa nelimetrinen paatti oikein kuljettaa.

– Kaikkee tuli tehtyä, vaikka ei ollu hajuakaan siitä, miten kuuluis tehdä, nauraa Seppo.

Nyt miehet ovat enemmän kuin hajulla, ja se saa heidät puhumaan vakavia, mutta painavia sanoja nykymenon hyvistä ja huonoista puolista.

Ammatikseen yhdessä kalastava kaksikko suhtautuu lohisotaan huomattavasti rauhallisemmin kuin vapaa-ajankalastajat. Osa jälkimmäisistä haluaisi pitää luonnonlohen vain itsellään.

Seppo ja Toni ovat sitä mieltä, että lohta riittää kaikille. Siitä voivat leipänsä saada aikanaan miesten esikoispojatkin, jos järki pidetään päässä. Tässä on ammattimiesten mielestä vielä säätämistä.

– Kolmen viime vuoden aikana lohta on tullut niin paljon, ettei ikinä, ja nyt se on sitten uhanalainen kala. Nykysäädöksillä rysät saadaan laskea vasta silloin, kun puolet kaloista on uinut Merikarvian ohi.

Miehet laskevat, että parin viikon sisällä lohikiintiö on täynnä. Viime kesänä se ei täyttynyt, mutta syynä ei ollut lohien puute, vaan pohjoistuuli. Se vie lohen rannasta ulapalle.

–  Rantarysät jäivät aivan tyhjiksi. Onneksi meillä oli pari rysää kauempana, muuten seuraava mahdollisuus lohen saantiin olisi tullut vasta ensi keväänä.

Sepon poika on 10-vuotias, Tonin neljän kuukauden ikäinen. Isät eivät panisi pahakseen, jos pojista tulisi kalastajia. Vielä vähemmän he pahastuisivat, jos pojat saisivat harjoittaa ammattiaan kalastajakohtaisten kiintiöiden turvin.

– Jos saisimme kalastaa keväästä asti, saisimme samat lohet puolta pienemmällä pyynnillä. Nyt kun kaikki laskevat rysät yhtä aikaa, viime kesänä 10. kesäkuuta, saaliit tulevat samaan aikaan markkinoille. Se käy hinnan päälle.

Luonnon päälle taas käy se, kun puu pukkaa lehteä ja meri kutsuu, mutta vesille ei saa mennä. Viime keväänä Seppo katseli, kuinka vapaa-ajankalastaja tuli paatin ja kolmen lohen kanssa Merikarvian satamaan.

– Sillä saa olla ne lohet, mutta mulla ei. Ei, vaikka minä kalastan elääkseni.

Kynäniskojen hommaa rysäkalastaminen ei ole. Kun yhden ponttoonirysän eli push up -rysän paikallaan pitämiseen vaaditaan 24 ankkuria ja paatissa on nelisen kilometriä köyttä, homma käy hauiksen päälle.

– Työstä noin kolmasosa on kalastamista. Muu menee esimerkiksi rysien kunnossapitoon ja puhdistamiseen.

Push up -rysän kehittäjää voidaan hyvällä syyllä kutsua taivaan lahjaksi, sillä nykyisellä hyljekannalla entisajan rysäkalastus olisi jo taputeltu.

– Perinteisillä rysillä jos pitäisi kalastaa, tuolta ei nousisi lohen lohta. Hylje ei pelkää ihmistä eikä veneen ääntä. Pikemminkin se ui uteliaana katsomaan.

Verkkokalastaja häviää hylkeelle 6–0. Jos hylkeestä vilahtaa edes päälaki, kalastajalla on vain yksi järkevä vaihtoehto.

– Kannattaa kääntyä kotiin. Verkoista nousisi korkeintaan yksi piikkinen ahven, jos sitäkään.

Kalamiehille pehmolelujen hellyyttävä hylje on saalistaja, jolle ei kelpaa mikä tahansa kala. Vaikka hylje ei push up-rysään pääse, sen jälki näkyy.

– Saalislohista melkein joka toisen mahassa on haava. Hylje on yrittänyt napata.

Eivät kalastajat koko hyljekantaa hengiltä halua. Se riittäisi, että metsästystä aikaistettaisiin. Nyt harmaahylkeen eli hallin metsästysaika on 16.4–31.12.

Sulan veden aika tuo omat ongelmansa.

– Kun ämpärinkokoinen pää näkyy parin sadan metrin päässä, siihen on keinuvasta veneestä vaikea osua.

Pyydystä ja päästä -kalastus taitaa olla nykyajan tekniikoista se ammattikalastajille vierain. Ei se kyllä kaikille maallikoillekaan suoraan sanoen aukea. Toni Rantamaa kysyy, kumpi on eettisempää?

– Se, että kalastaa vain sen verran kuin syö vai se, että aiheuttaa kalalle tuskaa vain saadakseen toteuttaa saalistusviettinsä?

Entä ne hyvät puolet? Mikä ihme saa miehet jatkamaan, kun kaiken kukkuraksi Venäjän vientikään ei enää vedä. Sinnehän silakkaa meni ennen pakotteita.

Eikä tässä edes kaikki. Kun norjalaisetkaan eivät saa lohtaan venäläispöytiin, sitä myydään halvalla suomalaisille.

– Ei se kalastus tunnu työltä ollenkaan. Kun pitää tehdä purkkihommia ja käydä joulumarkkinoilla, aamulla on kamalaa herätä. Mutta kun kesällä oot pari tuntia nukkunut ja kello soittaa kolmelta, ei oo yhtään vaikea herätä.

Purkkihommilla miehet tarkoittavat juhlapöytiin jalostettuja silakkaherkkuja. Niihin panostamiseen on syynsä.

– Joulun jälkeen seuraava tili tulee kesällä.

Takana on pari todella hyvää kalavuotta, tulevaisuudesta ei tiedä. Sen kanssa on vain elettävä.

– Kun huonona vuonna on viimeiset rysät nostettu, ajattelee, että näitä ei kyllä enää lasketa. Mutta keväällä on taas uusi into päällä.

Kaksikko unohtuu hetkeksi kuvailemaan päivää merellä. Sitä, kuinka jännittävää on seurata kalaparvien liikkeitä ja yrittää päästä juuri oikealle apajalle. Kuinka luonto ja tuulet lopulta määräävät sen, mitä ihminen saa.

Kaiken päälle he vielä kehuvat Merikarvian kunnan hyvästä satamasta ja kalapumpusta. Ei näitä oikein ryöstökalastajina osaa pitää.

Vaikka merellä työskenteleminen on välillä suoranainen nautinto, työn pitää kannattaa.

– Pelkäksi elämäntapakalastajaksi en rupea. Lasten ei pidä joutua kärsimään siitä, että isä saa harrastaa kalastamista, miettii Seppo.

Miehillä on 11 rysää lohelle ja kaksi silakoille. Pyydykset ovat yhteisiä, mutta alukset omia. Tonin uusin alus, Krafteri , odottaa kevään vesiä Krookan satamassa.

– Haaveilin uudesta pakettiautosta, Volkswagen Crafterista. Kun tuli tämä vene, autohaaveet piti jättää. Mutta nimen pidin.

Lähde: Satakunnan Kansa 31.12.2014, teksti Pirkko Aalto

Flere telegram