MMM: Kansalle kotimaista kalaa!

Maa- ja metsätalousministeriö on tehnyt kestävän kehityksen sitoumuksen. Sitoumuksen avulla kehitetään edellytyksiä kotimaisen kalan alkutuotannolle ja jatkojalostukselle, jotta suomalaiset saisivat kestävästi ja vastuullisesti tuotettua kalaa ruokapöytiinsä. Tavoitteena on kotimaisten kalatuotteiden tuotannon kasvattaminen kestävällä tavalla, kalavarojen tilan parantaminen, yhteistyön parantaminen kalataloussektorin sisällä ja muiden toimialojen, kuten lähiruokasektorin, kanssa sekä kalatalouteen liittyvien ristiriitojen hallinta. Sitoumuksella edistetään myös kalaan ja kalastukseen liittyviä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.

Kalan käyttö lisääntyy tasaisesti Suomessa, mutta se on edelleen alihyödynnetty luonnonvara. Nykyisin vain noin 26 % syödystä kalasta on kotimaista. Kala on ravitsemuksellisesti hyvä vaihtoehto ja lihan ja ulkomaisen kalan korvaaminen kotimaisella kalalla vähentää ilmastopäästöjä ja muita haitallisia ympäristövaikutuksia. Kalataloudella on myös merkittäviä aluetaloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Siksi haluamme lisätä kotimaisen kalan saatavuutta ja käyttöä.

Maa- ja metsätalousministeriön kestävän kehityksen sitoumus liittyy Kestävän kehityksen toimikunnan ylläpitämään yhteiskuntasitoumusprosessiin – Suomi, jonka haluamme 2050. Yhteiskuntasitoumusta toteutetaan muun muassa eri organisaatioiden omien toimenpidesitoumusten kautta. Sitoumukset löytyvät sivustolta www.sitoumus2050.fi. Haastamme mukaan kaikki kotimaisen kalan käytöstä kiinnostuneet.

Lähde: MMM tiedote 4.2.2015

Flere telegram