Häirintä karkotti valtaosan merimetsoista Mynälahdelta

Lintuja on häiritty Mynälahdella maaliskuun alusta lähtien muun muassa erilaisin pelättimin ja paloruiskuin.

– Olemme käyttäneet muun muassa nauhoja, haalareita, cd-levyjä, pelätinpalloja ja akulla toimivaa ihmishahmoa, joka nousee pystyyn puolen tunnin välein, sanoo Airiston-Velkuan kalastusalueen kalataloussuunnittelija Timo Saarinen.

– Paloruiskuakin kokeilimme pesien hajottamiseen. Vähän vanhemmat pesät eivät kuitenkaan edes hievahtaneet puista, ne olivat kuin muurattu sinne. Uusiin, tekeillä oleviin pesiin ruisku tehoaa.

Saarinen kertoo, että merimetsojen perässä on juostu Mynälahdella melkein joka toinen päivä.

– Linnut ovat vähentyneet. Arvioimme, että niitä on tällä hetkellä joitakin satoja, kun niitä pahimmillaan oli nelisen tuhatta.

Varsinais-Suomen Ely-keskus myönsi luvan merimetsojen häirintään Mynälahdella 30.11.2015 asti.

Häirintä siirtää merimetsot naapurin puolelle

Häirintää aiotaan jatkaa aktiivisesti ainakin kuluvan toukokuun ajan. Airiston-Velkuan kalastusalueen kalataloussuunnittelijan Timo Saarisen mielestä häirintä on vain tilapäinen ratkaisu.

– Näillä keinoilla pystytään estämään pesinnät tietyillä alueilla. Lisääntymisiässä olevat merimetsot tekevät pesänsä sitten häirintäalueen ulkopuolelle.

– Tämä auttaa vain paikallisesti. Toimintaa voisi kuvailla niin, että tässä tyhjennät jäteastiasi naapurin tontille, joka vie jätteen taas seuraavalle tontille.

Saarinen vaatii kannan kasvun rajoittamiseen kovemmat keinot.

– Tällaisia ovat munien rei'ittäminen maapesissä ja puupesien pudottaminen koko rannikon alueella. Merimetso pitäisi lisäksi muuttaa riistalinnuksi, jota voisi metsästää normaalin vesilinnun tapaan.

– Nyt kun tulee uusi eduskunta ja uudet ministerit, niin saatamme saada viestiämme taas paremmin eteenpäin, Saarinen toivoo.​

Lähde: Yle 12.5.2015

Flere telegram