Kalastusopaspykälä hyväksyttiin

Eduskunta hyväksyi eilen kalastuslain muutoksen, jonka perusteella nk. kalastusoppaat jatkossa pääsevät ilman kalastusoikeuden haltijan lupaa harjoittamaan elinkeinoaan. Pääsy vaatii ELY-keskuksen myöntämän luvan. Lupamaksu on edullinen (100 euroa).

Alla otteita maa- ja metsätalousvaliokunnan kannanotosta sekä esitys, jonka eduskunta hyväksyi. Päätökseen myös liitettiin lausuma.

”Valiokunta pitää esitystä perusteltuna ja korostaa, että esitetyllä lainmuutoksella turvattaisiin kalastusoppaiden, kalastusmatkailuyrittäjien ja muiden maaseudun matkailuyrittäjien elinkeinon harjoittamisen edellytyksiä helpottamalla ja selkeyttämällä kalastuslupapolitiikkaa. Esityksen myönteiset tulo- ja työllisyysvaikutukset kohdistuvat erityisesti saaristoon ja maaseudulle, joissa muita työtilaisuuksia on niukasti. Jatkossa lupa kalastusopastoimintaan voidaan lain mukaisten edellytysten täyttyessä myöntää kalastusoikeuden haltijan tahdosta riippumatta. Valiokunta toteaa, että esityksellä selkeästi muutetaan nykyistä käytäntöä, joka edellyttää vesialueen omistajan suostumusta kalastusopastoiminnassa.

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että kalastusoikeuden erityisyys omaisuudenlajina on otettava huomioon nyt käsillä olevan esityksen arvioinnissa. Perustuslakivaliokunnan mukaan ehdotus ei ole ongelmallinen perustuslain 15 §:n mukaisen omaisuudensuojan kannalta. Esityksessä ehdotettu ELY-keskuksen keskitetty lupaharkinta ja lupaan liitettävät rajoitukset palvelevat myös kalastusoikeuksien haltijoiden yhteisiä tarpeita turvata vesialueen kalakantojen kestävä hyödyntäminen tehokkaammin kuin nykyinen yksittäisten kalastusoikeuden haltijoiden myöntämiin lupiin perustuva menettely, jossa yksi kalastusoikeuden haltija voi toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi muiden omistamien vesialueiden kalakantoihin.

Valiokunta pitää keskeisenä sitä, että uudessa lupajärjestelmässä lähtökohtana on kalakantojen kestävä käyttö. Valiokunta esittääkin jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa säännösten täydentämistä siten, että kalakantojen kestävä hyödyntäminen turvataan opastoimintaa harjoitettaessa. Lisäksi valiokunta esittää luvan myöntämiseen liittyvien teknisten yksityiskohtien selkeyttämistä ja tarkentamista perustuslakivaliokunnan lausunnossaan esittämällä tavalla. Valiokunta pitää myös tarpeellisena uuden kalastusoppaiden lupajärjestelmän toimivuuden sekä vaikutusten seurantaa ja edellyttää, että kalastusoppaita koskevan lupajärjestelmän toimivuudesta ja sen vaikutuksista kalakantoihin toimitetaan maa- ja metsätalousvaliokunnalle selvitys 31.12.2014 mennessä. (Lausumaehdotus)

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

8 a §

Kalastusmatkailun toimintaedellytysten turvaamiseksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi (poist.) myöntää koko toimialuettaan tai sen osaa koskevan luvan järjestää kalastusmatkailutilaisuuksia, joihin osallistuu enintään kuusi kalastajaa kerrallaan ja joissa harjoitetaan 8 §:n 1 momentissa tarkoitettua onkimista, pilkkimistä tai viehekalastusta. Lupaa haetaan kirjallisesti, ja se voidaan myöntää, jos kalakantojen kestävä hyödyntäminen tämän sallii. Lupa voi olla voimassa enintään viisi vuotta kerrallaan.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee luvassa asettaa alueellisia kalastusrajoituksia tai päiväkohtaisia saaliskiintiöitä, jos kalataloudelliset näkökohdat tai alueen kalakantojen tila sitä edellyttävät. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee pyytää toimialueensa kalastusalueilta vuosittain lausunto alueellisten kalastusrajoitusten ja päiväkohtaisten saaliskiintiöiden asettamiseen vaikuttavista seikoista.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi peruuttaa luvan, jos luvanhaltija olennaisesti rikkoo asetettuja ehtoja eikä luvanhaltija elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen huomautuksesta ja varoituksesta huolimatta lopeta ehtojen rikkomista. 
(4 mom. kuten HE)

Valiokunnan lausumaehdotus

Eduskunta edellyttää, että kalastusoppaita koskevan lupajärjestelmän toimivuudesta ja sen vaikutuksista kalakantoihin sekä järjestelmän kehittämistarpeista muun muassa maaseutumatkailun näkökulmasta toimitetaan maa- ja metsätalousvaliokunnalle selvitys 31.12.2014 mennessä.

 

Lähde: Eduskunta sekä SAKL 30.5.2012, valiokunnan kannanotot kokonaisuudessaan http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip?${APPL}=utpvm&;${BASE}=utpvm&${THWIDS}=0.1/1338355561_364719&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

Flere telegram