"Karkottaminen ei auta" – Uusikaupunki haluaa merimetsot kuriin

Uusikaupunki haluaa eroon merimetso-ongelmasta. Kaupunginjohtajan mukaan karkottaminen ei ole riittävän tehokas keino taistelussa saaret valloittaneita lintuja vastaan.

– Meillä taitaa olla täällä Suomen kolmanneksi suurin merimetsokolonna, joka romahduttaa saarten taloudellista arvoa, Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio sanoo.

– Nykytilanne on kestämätön ja oman talonpoikaisjärkeni vastainen.

Vainion mielestä merimetsokantaa pitää jollakin tavalla pystyä vähentämään.

– En ole asiantuntija, enkä halua mennä tässä asiassa yksityiskohtiin, mutta karkottaminen vain siirtää ongelman muualle.

Vainio toivoo, että maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen puuttuisi Uudenkaupungin merimetso-ongelmaan. Tiilikainen vierailee Uudessakaupungissa perjantaina iltapäivällä ja osallistuu muun muassa yleisötilaisuuteen.

Lähde: Yle 7.8.2015

Flere telegram