Ministeri Tiilikainen: Työryhmä pohtimaan merimetsoja

Uudestakaupungista perjantai-iltana tavoitettu maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) myöntää, ettei valmiita ratkaisuja merimetso-ongelmaan ole. Ministerillä ei myöskään toistaiseksi ole kantaa siihen, pitäisikö merimetso luokitella tulevaisuudessa riistalinnuksi.

Käytännössä Suomi voisi hakea poikkeuslupaa EU:n lintudirektiiviin, mitä Tiilikainenkaan ei tyrmää. Halua selkeästi on, ja hänen mukaansa kaikkia maita koskevaan direktiiviin pitäisi myös saada lisää joustavuutta.

–Näin kansallinen päätäntävalta lisääntyisi, Tiilikainen toteaa.

Askarruttavan ongelman ratkaisemiseksi hän aikoo vielä kuluvan kuun aikana perustaa asiaa pohtivan työ- ja selvitysryhmän.

Työryhmän on otettava huomioon useita asioita, kuten Suomen hallitusohjelmaan kirjatun uhanalaisuuden uudelleen arvioimisen luonto- ja lintudirektiivien päivittämisen yhteydessä. Tiilikainen odottaakin työryhmän pohtivan merimetson asemaa myös tältä osin selväksi ennen seuraavaa pesimäkautta.

Ympäristöministeriön vuoden 2009 selvityksessä pohdittiin kannan rajoittamista koskevien sääntöjen uudistamista. Esillä oli esimerkiksi järjestelmällinen merimetsokannan vähentäminen saaristossa. Tiilikainen ei halua ottaa tähän kantaa, vaan korostaa riittävän uhanalaisuusarvion tekemistä selvitysryhmässä.

–Jos viisautta ja tietoa olisi jo nyt riittävästi, ei työryhmälle olisi tarvetta.

Lähde: Turun Sanomat 8.8.2015

Flere telegram