Kalastusneuvostossa YKP

Maatalous- ja kalastusneuvoston asialistalla tänään alkavassa kokouksessa Strasbourgissa on yhteisen kalastuspolitiikan uudistus.

Kalastusasioista vastaavat ministerit käyvät periaatekeskustelua yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisesta. Keskustelun aiheeksi puheenjohtajamaa Tanska on määritellyt kalastuspolitiikan tavoitteen kestävästä enimmäistuotannosta.

Suomi katsoo, että kestävä enimmäistuotanto tulee vahvistaa kalastuspolitiikan yleiseksi tavoitteeksi ja tavoitteen aikataulua on kalakantakohtaisesti tarkennettava erikseen vahvistettavissa monivuotisissa suunnitelmissa. Suomen näkemyksen mukaan ympäristöpolitiikka voidaan ottaa huomioon kalastuksen säätelyssä. Suomi suhtautuu myönteisesti ehdotukseen meri- ja kalatalousrahaston varojen tasosta, mutta katsoo, että niiden jaossa tulee ottaa huomioon nykyisen ohjelmakauden käyttöasteet.

Ministeri Koskisella on kokouksen ohessa kahdenkeskinen tapaaminen meri- ja kalastusasioista vastaavan komissaari Maria Damanakin kanssa. Keskustelussa yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisesta Koskinen tuo esille, että lohipolitiikan tavoitteena tulee olla jokiin nousevien lohien määrän kasvu siten, että myös ammattikalastuksen toimintaedellytykset turvataan. Lisäksi Koskinen ottaa jälleen esille, että Itämeren pääaltaalla harjoitettu laiton lohenkalastus täytyy saada päättymään ja että EU:n pitää lopettaa lohen ajosiimakalastus. Ministeri esittää myös, että pienimuotoisen rannikkokalastuksen ja vesiviljelyn tarpeet on otettava huomioon Euroopan meri- ja kalatalousrahaston säännöissä.

Lähde: MMM 14.5.2012

 

Flere telegram