Lähiruokaohjelma valmisteilla − kansalaismielipiteitä kootaan

Lähiruoan tuotannon ja kulutuksen lisääminen on yksi hallitusohjelman kärjistä. Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt lähiruokaohjelman valmistelun ja tekeillä olevaa lähiruokaohjelmaa varten halutaan nyt saada myös kansalaisten mielipiteitä siitä, miten lähiruoka saadaan paremmin kuluttajien saataville ja mitä asioita hallituksen lähiruokaohjelmassa tulisi ottaa esille. Näkemysten esittämiseen on avattu oikeusministeriön www.otakantaa.fi –sivustolla lähiruoan kehittämiseen liittyvä kysely, johon vastaamisaikaa on toukokuun loppuun saakka.

Hallitusohjelmassa ruokasektori tunnistettiin selvästi tulevaisuuden kasvualaksi, jonka kilpailukykyä ja yhteistyötä kehitetään kansallisessa ruokastrategiassa ja ruokapoliittisessa selonteossa asetettujen suuntaviivojen mukaisesti. Hallitus haluaa kasvattaa luomu- ja lähiruoan osuutta julkisista hankinnoista parantamalla ja vahvistamalla pienyritysten ja lähiruoan tuottajien osallistumista julkisten hankintojen kilpailutuksiin muun muassa parantamalla hankintaosaamista ja laadullisten kriteerien esilletuloa. Hallitus haluaa myös kehittää lähiruoan tuotantoa ja lisätä sitä kysyntää vastaavaksi samalla nostaen lähiruoan jalostusastetta. Tätä tavoitetta tukemaan hallitusohjelmaan on linjattu erillisen lähiruokaohjelman toteuttaminen.

Lähiruokaohjelman valmistelun pohjaksi maa- ja metsätalousministeriö teetti selvityksen lähiruokasektorista, sen nykytilasta ja kehittymisen pullonkauloista. Selvitys ja muuta materiaalia lähiruoasta on luettavissa maa- ja metsätalousministeriön lähiruokasivuilla http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/lahiruoka.html

Lähiruokaan liittyvää keskustelua voi käydä myös avatuilla Lähiruokaohjelma –facebook-sivuilla. Ota kantaa ja käy myös tykkäämässä! www.facebook.com/Lahiruokaohjelma

Lähde: MMM tiedote 9.5.2012

Flere telegram