YKP:n uudistaminen esillä eduskunnassa

Yhteisön kalastuspolitiikan uudistaminen oli tänään esillä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa maa- ja metsätalousministeriön kirjelmän pohjalta.

Ministeriön tarkentava kirjelmä yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisesta ja Suomen kannasta eri asiakohtiin sai kalatalouden asiantuntijoilta tukea.

SAKL totesi, että maa- ja metsätalousministeriön selvityksessä on hyvin huomioitu kalastuselinkeinon lausuntokierroksella esittämiä näkökohtia. Liitto otti kuitenkin esille muutaman asian. Suomen tulee ehdottomasti pitää kiinni siitä, että makean vedet elolliset luonnonvarat pysyvät jaetussa toimivallassa. Se, että pienimuotoisen kalastuksen edistäminen otetaan mukaan erityisiin tavoitteisiin, on hyvin kannatettava asia ministeriön kirjelmässä. Suomessa ammattikalastajien määrän vähentyminen tulee jatkumaan epäsuotuisan ikärakenteen takia. Tämä tulee johtamaan kotimaisen kalan tarjonnan huomattavaan supistumiseen. EU- ja kansallisen kalastuspolitiikan olisi paljon konkreettisemmin turvattava rannikko- ja sisävesikalastuksen toimintaedellytykset. Komission esityksessä on kiinnitetty liian vähän huomiota kalastuselinkeinon jatkuvuuteen ja nuorten rekrytointiin alalle. Myös kansallisella tasolla tehdään päätöksiä ja linjauksia, jotka heikentävät rannikkokalastuksen toimintaedellytyksiä.

Monivuotiset hoitosuunnitelmat eivät saa johtaa liian jäykkään päätöksentekoprosessiin, vaan niissä tulee olla joustavuutta ja mahdollisuuksia poliittiseen harkintaan. Elinkeino kannattaa ministeriön näkemystä siitä, että kalastusmahdollisuuksien vahvistaminen ja jakaminen kuuluvat vain neuvoston toimivaltaan. SAKL tukee periaatteessa poisheiton kieltämistä, mutta poisheittokiellon piiriin kuuluvat lajit on selvitettävä merialueittain tarkemmin. Elävinä pyydyksessä olevat kalat on voitava vapauttaa. Elinkeino vastustaa kalastusalusten pakollista varustamista videovalvontalaitteilla. Asiaan liittyy suuria teknisiä vaikeuksia ja kustannuksia, jotka eivät ole missään suhteessa tuloksiin. Ehdotukseen liittyy myös periaatteellisia kysymyksiä ("isoveli valvoo"). Elinkeino kannattaa suhteellisen vakauden periaatetta ja sen säilyttämistä. Elinkeino kannattaa myös alueellistamisen lisäämistä. Kalastuspolitiikan uudistaminen ei saa johtaa siihen, että EU-varoja suunnataan muuhun kuin elinkeinotoimintaan tai sitä tukeviin asioihin.

Lähde: SAKL 10.4.2012

Flere telegram