Kalankasvattajat: Kotimaista kirjolohta on saatavilla ympäri vuoden

Suomen kalankasvattajaliitto vaatii Fazeria päivittämään hankintakanaviaan, jotta kansanedustajat saisivat enemmän kotimaista kalaa lounaslautasilleen.

MT kertoi viime viikolla eduskunnan ruokahankinnoista. Kotimaisuusaste on korkea, mutta heikoin tilanne on kalojen ja kalajalosteiden osalta: niistä vain 30 prosenttia on kotimaisia.

Eduskunnassa ruokaa tarjoilevan Fazer Food Servicen asiakkuusjohtajan Kristian Helanteen mukaan tähän on syynä kotimaisen kalan, erityisesti kirjolohen, heikko saatavuus.

Suomen kalankasvattajaliiton hallituksen puheenjohtaja Irja Skytén-Suominen on asiasta eri mieltä.

"Kotimaista kirjolohta on saatavilla ympäri vuoden sekä tuoreena että asiakkaiden toiveiden mukaisina jalosteina. Se ei enää nykypäivänä ole pelkkä syksyinen sesonkituote", Skytén-Suominen huomauttaa.

"Kasvatetun kalan lisäksi markkinoilla on monipuolinen lajivalikoima kaupallisten kalastajien pyytämää, sesonkien mukaan vaihtelevaa saalista ja siitä valmistettuja kotimaisia kalatuotteita."

Hänen mielestään Fazer Food Servicen pitäisi päivittää hankinta- ja toimituskanaviaan ja kotimaiset tuottajat auttaisivat mielellään tässä tehtävässä.

Myös eduskunnan ravintolatoimikunnan puheenjohtaja, varapuhemies Arto Satonen(kok.) otti aiheeseen kantaa Maaseudun Tulevaisuudessa.

Hänen mielestään huolestuttavinta on kotimaisen kalan tarjonta. "Pitäisikö kalankasvattajien tehdä jotain", Satonen kommentoi.

Kalankasvattajaliitto sen sijaan miettii, olisiko eduskunnan ravintolatoimikunnan puheenjohtajan ja muiden päättäjien aika havahtua näkemään kotimaisen kalatalouden arkitodellisuus ja tehdä jotain.

"Mikäli kalan arvoketjun ensimmäisen lenkin – kalastuksen ja kalankasvatuksen – toimintaedellytyksiä jatkuvasti heikennetään, ei kalan tarjontaa voida lisätä. Markkinoille tulevan kotimaisen kasvatetun kalan enimmäismäärä riippuu ensisijaisesti voimassaolevien ja alalle myönnettävien uusien ympäristölupien ehdoista", Skytén-Suominen painottaa.

"Ympäristölupien säätelemä tuotanto ei ilman säädösmuutoksia jousta riittävästi vastatakseen kasvavaan kulutuskysyntään. Tuotannon lisäys ilman uusia ympäristölupia on mahdotonta."

Myöskään ympäristönsuojelulain uudistus ei näytä tuovan helpotusta alaa rasittavaan lupabyrokratiaan ja tuotantoa rajoittaviin ehtoihin, Skytén-Suominen arvioi.

"Toimialan omaehtoinen kehitystyö, jonka tuloksena alan ympäristövaikutukset ovat merkittävästi alentuneet, sivuutetaan taas kerran merkityksettömänä."

Kalatuotteita valmistavan V. Hukkanen Oy:n varatoimitusjohtaja Toni Hukkanen on huolissaan luonnonkalojen kalastajien vähyydestä.

"Silakan ja muikun tarjonta on hyvä, mutta muiden luonnonkalojen saatavuudessa on ongelmia", hän sanoo.

Hukkasen mukaan ahven, hauki, siika ja kuha myydään lähes kokonaan tuoreena, jolloin jalostukseen kalaa ei riitä.

V. Hukkasen Kalaneuvos-tuotemerkin alla myytävistä kalajalosteista alle viidennes on tehty kotimaisesta kalasta. Tuontikalan joukossa on norjalaista lohta ja kanadalaista siikaa.

Hukkasen mukaan kuluttajat haluaisivat syödä enemmän kotimaista kalaa, mutta sen korkea hinta on syy, miksi kaupasta valitaan kalan sijaan esimerkiksi broileria.

Lääkkeeksi kotimaisen kalan saatavuusongelmiin Hukkanen ehdottaa nuorten innostamista kalastajan ammattiin sekä kalastustapojen kehittämistä.

"Kaupallinen kalastus ei ole helppoa, kun sitä pitäisi tehdä syysmyrskyillä ja talvipakkasilla. Kevät on epävarmaa aikaa", hän ymmärtää.

"Luonnontuotteiden kanssa saalis ei ikinä ole varma."

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus

Flere telegram