Merialueen ammattikalastuksen saaliin arvo nousi vuonna 2011

Suomen ammattikalastuksen saalis mereltä oli viime vuonna 120 miljoonaa kiloa. Saalis pieneni kaksi miljoonaa kiloa, mutta oli arvoltaan kuusi miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuonna. Tämä johtuu kalastajien saamasta paremmasta silakan hinnasta. Eniten saalista saatiin Selkämereltä. Tiedot ilmenevät Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen uudesta tilastojulkaisusta Ammattikalastus merellä 2011.

Silakka oli sekä määrältään että arvoltaan merialueen ammattikalastuksen tärkein laji. Sitä kalastettiin 98 miljoonaa kiloa. Toiseksi eniten kalastettiin kilohailia, 16 miljoonaa kiloa. Silakkasaalis kasvoi edellisestä vuodesta viisi miljoonaa kiloa, mutta kilohailisaalis pieneni yhdeksän miljoonaa kiloa. Silakankalastus keskittyi Selkämerelle, josta kalastettiin 77 prosenttia saaliista. Kilohailia kalastettiin eniten Hangon läntiseltä ja itäiseltä selältä. Yhdessä nämä pääosin troolilla avomereltä kalastettavat lajit kattoivat 95 prosenttia kaikkien lajien kokonaissaaliista.

Silakan ja kilohailin kalastus on hyvin keskittynyttä. Kahdeksan eniten kalastanutta troolaria sai puolet saaliista. Turskasaalis (1,1 milj. kg) kalastettiin muutaman aluksen toimesta eteläiseltä Itämereltä ja saalis purettiin Puolan, Ruotsin ja Tanskan satamiin. Kilohailisaaliista purettiin ulkomaille reilut 40 prosenttia ja silakkasaaliistakin kolmasosa. Osa Suomeen rekisteröidyistä kalastusaluksista on siirtynyt virolaisten ja ruotsalaisten hallintaan ja sen myötä saaliin purkaminen Suomen ulkopuolelle on yleistynyt.

Silakka, kilohaili, turska ja lohi ovat kiintiöityjä kalalajeja, eli niiden saalismäärää säädellään vuosittaisilla saaliskiintiöillä. Etenkin silakkakanta on viime vuosina ollut vahva ja sen myötä saaliskiintiöt suuria.

Hylkeet rannikkokalastajien kiusana

Valtaosa ammattikalastajista kalasti verkoilla tai rysillä rannikkoalueella. Rannikkolajeista eniten kalastettiin kuoretta (1.0 milj. kg), ahventa (0,9 milj. kg), lahnaa (0,7 milj. kg) ja siikaa (0,7 milj. kg). Kuhaa kalastettiin 0,5 miljoonaa kiloa ja lohta 0,2 miljoonaa kiloa.

Viidennes kalastajista ilmoitti kärsineensä hylkeiden aiheuttamista saalisvahingoista vuoden 2011 aikana. Hylkeet häiritsivät etenkin rannikkokalastusta monin tavoin. Ne söivät, vahingoittivat ja karkottivat kaloja sekä rikkoivat pyydyksiä. Joissakin tapauksissa kalastajat joutuivat luopumaan perinteisistä pyyntipaikoista tai lopettamaan kalastuksen kokonaan.

Silakkasaalis entistä arvokkaampi

Merialueen ammattikalastajat saivat saaliistaan 33 miljoonaa euroa vuonna 2011. Arvoltaan tärkein laji oli silakka (18,5 milj. euroa), jonka tuottajahinta nousi edellisestä vuodesta lähes kolmanneksella. Muita taloudellisesti merkittäviä saalislajeja olivat kilohaili (2,8  milj. euroa), siika (2,8 milj. euroa), kuha (2,5  milj. euroa, ahven (1,8 milj. euroa), turska (1,1 milj. euroa) ja lohi (1,0 milj. euroa). Selkämerellä ja lounaisilla merialueilla arvokkain saalis saatiin silakasta, Suomenlahdella kilohailista sekä kuhasta ja Perämerellä siiasta.

Lähde: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Tiedote kokonaisuudessaan: http://www.epressi.com/tiedote/ruoka-ja-elintarvikkeet/merialueen-ammattikalastuksen-saaliin-arvo-nousi-vuonna-2011

Flere telegram