SAKL antoi lausunnon hallin ja itämeren norpan metsästysasetuksista

Suomen Ammattikalastajaliitto antoi tänään lausunnon maa- ja metsätalousministeriölle luonnoksista hallin ja itämeren norpan metsästysasetuksista. SAKL viittasi pääosin viime vuoden lausuntoon samasta asiasta.

Pyyntilupien myöntäminen Itämeren norpan metsästämiseksi Perämeren-Merenkurkun kannanhoitoalueella on hyvin perusteltu toimi ja askel oikeaan suuntaan. Kanta on kestävällä tasolla ja kasvaa sekä aiheuttaa kalastukselle ja kalakannoille merkittäviä haittoja. Esitetty määrä (30 kpl) on kuitenkin yhä täysin riittämätön ja määrää on lisättävä huomattavasti. Perämeren-Merenkurkun norppakanta on vahva, ja ei mitenkään voi olla kalastuselinkeinon etujen mukaista, että tavoitteena on sen ”levittäytyminen uusille alueille” kuten ministeriön muistiossa todetaan.

Hallikannan metsästysmääräksi on esitetty yhteensä 1.050 kappaletta. SAKL esittää lupien määrän lisäämistä. Hylkeiden aiheuttama haitta kalastus- ja kalankasvatuselinkeinolle on niin vakava, että kannan kokoa olisi pienennettävä. Rannikkokalastuksen toimintaedellytysten ja kalakantojen turvaaminen vaativat, että hyljeongelma saadaan kuriin ja hyljekannan pienentäminen on ainoa kestävä toimi.

Hylkeiden aiheuttama vakava haitta edellyttää myös metsästyslainsäädännön muuttamista nopealla aikataululla. Edellinen maa- ja metsätalousministeri on kirjeessään SAKL:lle jo 27.5.2009 todennut, ”että hyljekantojen nopeasta kasvuvauhdista ja lisääntyvistä ongelmista johtuen harkitaan uusia toimenpiteitä hyljekantojen metsästyksen tehostamiseksi. Hylkeenmetsästystä vaikeuttavista sää- ja jääolosuhteiden vaihtelevuudesta ja sulan veden aikana avainasemassa olevien metsästysalueiksi soveltuvien luotojen vähäisyydestä johtuen maa- ja metsätalousministeriö selvittää mahdollisuutta siirtyä harmaahylkeen metsästyksessä yksilökohtaisesta pyyntilupamenettelystä joustavampaan alueellisen kiintiön rajoissa säädeltyyn metsästykseen. Myös harmaahylkeen rauhoitusajan lyhentämismahdollisuutta selvitetään.” Viitaten tähän SAKL edellyttää, että nykyinen ministeri lopulta ryhtyy tarvittaviin toimiin metsästyksen tehostamiseksi.

Hylkeiden osalta (sekä halli että itämeren norppa) poikkeuslupamenettelyn (vahinkoyksilöiden poistaminen) tulee olla joustava. Nykyinen menettely on liian raskas. Lupahakemukset tulee käsitellä mahdollisimman nopeasti ja ilman tarpeetonta byrokratiaa. Menettelylle tulisi tästä näkökulmasta laatia selkeä yksikertainen ohjeistus, josta tiedotetaan kalastus- ja kalankasvatusyrittäjille.

Ministeriö on suhteellisen tehottomasti puuttunut tähän vakavaan ongelmaan. Hyljesietopalkkion hakukierrokset osoittavat sen lisäksi, että palkkioon varatut määrärahat ovat täysin riittämättömät.

SAKL pitää hyvin harmillisena, ettei hyljekantojen hoitoon saada todellisia muutoksia aikaiseksi. Nykyinen tilanne aiheuttaa suuria vahinkoja kalakannoille ja kalastuselinkeinolle, ja tuo mukanaan merkittäviä kerrannaisvaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen nykyisen rannikkokalastuksen romuttumisen myötä.

SAKL toteaa myös, että hyljelaskennoissa ei todennäköisesti huomioida eteläisellä Itämerellä olevaa populaatiota, joka nykyään on suuri ja kasvaa koko ajan ja myös vaikuttaa Suomen tilanteeseen.

Lähde: MMM 23.7.2012

Flere telegram