Merimetson syömä kuha ei enää kasva

Mikko Jokinen ja Jukka Nummelin esittävät tiistain lehdessä kuhaverkkojen silmäkoon nostamista. Tähän en tässä yhteydessä ota kantaa. Yhtenä perusteluna he esittävät, että ”samalla merimetson aiheuttama uhkakuva kuhankalastukselle lievenisi”.

Merimetson saaliin keskikoko on noin 20–25 senttimetriä. Tämä koskee myös sen syömiä kuhia. Verkkojen silmäkoon nostamisella ei millään tavalla enää voi vaikuttaa näiden syötyjen kuhien kasvuun ja sukukypsyyden saavuttamiseen.

Merimetso on todellinen uhka kuhakannalle. Merimetson syömäksi joutuu pelkästään Saaristomerellä arviolta miljoona alamittaista kuhaa vuodessa.

Merimetsojen aiheuttamaan haittaan verkkojen silmäkoolla ei ole minkäänlaista vaikutusta. Silmäkoon nostamisella on aivan toiset tavoitteet kuin merimetsojen uhkan lievittäminen.

Kari Penttinen
kalabiologi

Lähde: TS 2.8.2012/ Lukijoilta

Flere telegram