Evira: Kalan laatuvaatimuksia tiukennettava

Kalan yleislaadusta ei ole tällä hetkellä säädöksiä laissa eikä Elintarviketurvallisuusviraston Eviran ohjeissa. Eviran mukaan huonolaatuista kalaa ei saa myydä. Tutkimuksen mukaan Jyväskylän kalatiskeissä myytävistä kaloista lähes puolet on laadultaan kehnoa.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira harkitsee kaupassa myytävän kalan laatukriteerien tiukentamista. Tällä hetkellä kaloista tutkitaan tauteja aiheuttavia bakteereja, mutta kalan yleislaadusta ei ole säädöksiä laissa eikä Eviran ohjeissa.

Esimerkiksi Jyväskylässä tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolet kaupassa myytävästä kalasta on laadultaan kehnoa. Samanlaisia tuloksia on saatu eri puolilta maata.

- Tällä hetkellä suositellaan että tehtäisiin enemmän patogeenitutkimuksia eli tutkittaisiin enemmän tautia aiheuttavia bakteereita. Nyt keskitytään enemmän kalanlaadun yleiskuvan tutkimukseen eli tutkittavat bakteerit eivät välttämättä aiheita vielä tauteja, toteaa ylitarkastaja Carmela Hellsten Evirasta.

Huonolaatuista kalaa ei saa tarjota

Kriteereissä otetaan huomioon myös kalan ulkonäkö ja haju. Bakteerien määrä ja aistinvarainen laatu eivät kuitenkaan ole sama asia. Huonoa laatua ei kuitenkaan saa tarjota asiakkaalle.

- Huonolaatuista kalaa ei saa myydä. Nyt pitää miettiä, että onko tässä vaiheessa aihetta lisätä ohjeistusta, sanoo ylitarkastaja Hellsten Evirasta.

Jyväskylän ympäristöterveysosasto tutki satakunta kalanäytettä 26 myymälässä.

- Eviran kanssa pohditaan parhaillaan, ovatko mikrobien raja-arvot kohdallaan, sanoo Jyväskylän seudun ympäristöterveysjohtaja Kari Lampivuo.

Lähde: Yle Keski-Suomi 28.8.2012

Flere telegram