Valtaisat liejumassat etsivät uutta kotia Helsingistä

Helsinki etsii ruoppausmassoille läjitysaluetta kaupungin edustalta. Uusien merellisten asuinalueiden rakentamisen takia merestä joudutaan kuorimaan valtaisat määrät liejuisia maa-aineksia. Nykyiset läjitysalueet riittävät enää muutaman vuoden tarpeisiin.

Uusien merellisten asuinalueiden rakentaminen edellyttää miljoonien kuutioiden ruoppaamista ja liejuisen maa-aineksen läjittämistä mereen. Toimenpiteen vaikutukset ovat hurjat, sanoo ylitarkastaja Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskuksesta.

- Pohjaelimistö kuolee, pohjan pinnan muodot muuttuvat, vedessä voi tulla samentumista, saattaa tulla joitakin haitallisia aineita ja  ne tietysti vaikuttavat veden laatuun ja sitä kautta kasvillisuuteen ja kalastoon.Täällähän on muutama ammattikalastaja ja tämähän on suomalaista kansallismaisemaa tämä merellinen Helsinki. Tässä on hyvin paljon asioita, mitä pitää ottaa huomioon.

Hankepäällikkö Hannu Kärki kuvailee ruoppausmassojen tulevaa määrää.

- Jos miljoona kuutiota kuljetettaisiin kuorma-autolla, niin se tarkoittaisi 100 000 kuorma-autollista, joka peräkkäin laitettuna tarkoittaisi, että jono olisi täältä Utsjoelle saakka. Toiseen suuntaan käännettynä jonon häntä olisi Helsingin Jätkäsaaressa ja keula keikkuisi Pariisin sydämessä.

Päättäjien päänsärky

Käytössä oleva Taulukarin läjitysalue täyttyy ensi vuonna. Sen jälkeen käytössä olisi enää Vuosaari ja sekin täyttyisi loppuvuodesta 2014. Ruoppausten pitäisi kuitenkin jatkua myös tulevina vuosina. Merialueelta on löydetty myös muinaismuistolain suojelemia hylkyjä.

Uusia läjitysalueita on kartoitettu ja loppusuoralle on päässyt kuusi aluetta.

- Lupaa haetaan nyt 4-6 miljoonan kuutiometrin läjitysalueelle ja tiedossa on 2-3 miljoonaa kuutiota ruopattavaa savea, toteaa Helsingin sataman hankepäällikkö Hannu Kärki.

Asian konstikkuutta kuvaa hyvin, että pelkästään ympäristövaikutusten arvionti on vienyt aikaa runsaan vuoden.

Massojen läjittämistä maalle on esitetty vaihtoehdoksi, mutta ylitarkastaja Leena Eerola tyrmää ajatuksen. Odotettavissa on kiivas käsittelykierros ja päättäjien paha päänsärky.

Lähde: Yle Helsinki 11.10.2012

Flere telegram