ETUSIVULLE Esipuheet Historiaa Aikajana Isorysä Avomerikalastus Rannikkokalastus Sisävedet Tulevaisuus Tilastot

TAUSTAA AMMATTIKALASTUKSEN KEHITTYMISELLE Kalastus on aina ollut osa luontaistaloutta. Ammattimainen kalastus Suomessa alkoi rannikkoalueilla 1800-luvun lopussa. Sisävesialueella kehittyi samaan aikaan kalastusmuoto, jossa usean maatilan yhdessä omistama nuottakunta loi perustan erikoistumiselle. Kasvavat saaliit edellyttivät organisoitua markkinointia ja toiminta muuttui pian säännölliseksi ammattimaiseksi kalastukseksi. Kalastusmahdollisuudet ja ostajien toiveet säätelivät pyydettäviä lajeja. Perämerellä lohenkalastus oli satoja vuosia merkittävä tulonlähde, joka romahti jokien patoamisen seurauksena. Selkämerellä monen kalastustilan elinehtona ollut norssin nuottaus loppui Lokakuun vallankumoukseen tsaarin Venäjällä. Toisaalta hyvin kaupaksi käyneitä lajeja, kuten silakkaa kalastettiin tehokkaammin ja tekniikan kehittyessä yhä ulompana merellä. Kaupan edellytyksiä paransivat myös kuljetusmahdollisuuksien kehittyminen. Ilman rautateitä ei norssia olisi viety Porista Pietariin, eikä sisävesien nuottasaalista olisi saatu kaupaksi ilman höyrylaivojen reittikuljetuksia suurilla järvillä. Monin paikoin rannikkoa elettiin 1920-30 -luvulla todellista kulta-aikaa. Ammattikalastus työllisti jo merkittävän osan saaristoväestöä ja kehitystä tukivat alueellisiin kalastuskeskuksiin rakennetut jalostuslaitokset, jotka pidensivät pyyntisesonkia. Kauppa keskittyi tuorekalan välittämisen sijasta etenkin savustuksen ja suolauksen kehittämiseen. Saalisvaihteluista huolimatta ala kesti lamavuosinakin. Todellisen rakennemuutoksen toivat mukanaan vuodet 1939 - 45, jolloin kalastuksen asema elintarviketuotannossa hetkellisesti korostui, mutta sodan jälkeen alkanut maaltapako ja elintason nousu käänsivät kuluttajien kiinnostuksen kalasta muihin elintarvikkeisiin. Tästä seurasi koko tuotantoketjun hajoaminen monen vuosikymmenen nousun jälkeen.   Nuotta, suuri, jopa satoja metrejä pitkä tiheäsilmäinen verkkopussi   MOOTTORI JA KEINOKUITU ALOITTIVAT UUDEN AIKAKAUDEN Vuosisadan alussa keksityt moottorit muuttivat sekä kalastusta että veneitä. Pyyntimatkat oli mahdollista ulottaa alueille, jotka eivät olleet soutaen tai purjeilla liikkuvan kalastajan ulottuvissa. Kalastajia palvelemaan kehittyi oma veneenrakentajien ammattikunta. Veneenrakennus ei koskaan kasvanut teollisiin mittoihin, koska kalastuskäyttöön ei voinut rakentaa yleisesti tyypitettyjä ratkaisuja. Veneen ominaisuuksiin vaikuttivat oleellisesti sen käyttötarkoitus ja eri rannikonosien luonnonolosuhteet. Pellinkiläiset, merikarvialaiset ja lohtajalaiset veneet ovat sukupolvien kehitystyön tuloksia, mutta vain omilla kotiseuduillaan tarkoituksenmukaisia. Pyydykset muuttuivat 1950-luvun puolivälissä, kun nailon syrjäytti luonnonkuidut. Pyydysmateriaalin vaihtuminen kalastavaksi ja kestäväksi johti kalastuksen nopeaan tehostumiseen ympärivuotiseksi toiminnaksi ja siten saaliin kasvuun. Verkkokalastaja saattoi myös ottaa veneeseensä useampia verkkoja nailonin keveyden ansiosta, eikä jokaisen pyyntimatkan jälkeen kuivaus ollut enää tarpeellista, vaan saatettiin keskittyä saaliin käsittelyyn. Perinteisesti työvoimavaltainen talvinuottaus helpottui parempien pyydysten ja uusien koneiden myötä. Entistä pienempi nuottakunta saattoi saada parempia saaliita. Nopeasta teknistymisestä huolimatta kalastus säilytti paikalliset erityispiirteensä. Monin paikoin kulkivat rinnan perinteinen pienkalastaja avoveneellään suuren silakkatroolarin ajaessa ohi merelle. Silakka oli jo 1960 - luvulla tärkein saaliskala ja sen saalisosuus kasvoi edelleen. Rannikkokalastus kehittyi ja sisävesille tuotiin merellä opittuja pyyntitapoja. Ammattikalastus oli astunut nykyaikaan.   Kiintopyydys, paikalleen ankkuroitu pyydys Rysä, saartopyydys, joka muodostuu johtoaidasta, siipiverkoista ja kalaperästä Nuottakunta, nuotalla kalastava työryhmä tai ryhmä tietyn alueen kalastajia, jotka yhdessä kalastavat nuotalla Trooli (troolari), kuin suuri nuotta, jota vedettään aluksella, troolarilla