 |
 |

Kylmäketju,
kalan matka katkeamattomassa , alle + 3 asteisessa ketjussa kalastajalta
kuluttajalle
|
 |

Kalastus on viime vuosina kehittynyt
ja pystynyt ottamaan huomioon yhä paremmin elintarviketeollisuuden
ja kuluttajien vaatimukset. Korkean laadun takaava kalan oikea
käsittely ja kylmäketju alkaa jo aluksessa. Kun kalat
nostetaan merestä, tapahtuu jäähdyttäminen
välittömästi. Talvella on saalis suojattava jäätymiseltä.
Menetelmät vaihtelevat kalan koon ja käyttötarkoituksen
mukaan.

SILAKKA
Erikokoiset silakat lajitellaan koneellisesti ja jäähdytetään
välittömästi pyynnin jälkeen jäähileellä.
Saalis voi jakaantua useisiin luokkiin ostajien tarpeiden mukaisesti.
Silakkaa kalastetaan elintarvikkeeksi ja teollisuuskäyttöön.
Elintarvikesilakka toimitetaan kokonaisena vähittäismyyntiin,
jatkojalostukseen ja vientiin. Toimitettavat kalaerät edellyttävät
laadun takaamiseksi lyhyitä kalastusmatkoja. Silakka myös
pakataan eristettyihin astioihin, joissa se kulkee jäähtyneenä
asiakkaalle saakka. Teollisuus- eli rehusilakan kalastuksessa
tavoiteltavat määrät ovat suuremmat ja siten pyyntimatkat
keskimäärin pidemmät.
MUIKKU
Nuotan ja troolin muikkusaalis sisältää erikokoisia
kaloja, jotka lajitellaan joko käsin tai koneella. Työ
tapahtuu rannassa omissa tiloissa tai kalasatamassa. Aluksissa
troolauksen yhteydessä saalis jäähdytetään
eristetyissä astioissa jäävedellä alle +3
asteiseksi ja talvella nuotan saalis eristetään jäätymisen
estämiseksi. Vähittäismyyntiin menevä kala
jaetaan tavallisesti kahteen luokkaan, pieniin ja suuriin muikkuihin,
jotka myydään perkaamatta pyöreänä.
Jatkojalostusta varten osa kalastajista myös perkaa muikun
koneellisesti. Verkkosaalis on tasakokoista, eikä vaadi
lajittelua. Perusedellytyksenä muikunpyynnin laajenemiselle
ovat
kylmäkuljetukset ja keskeisille paikoille rakennetut jääasemat.
LOHI, SIIKA JA SUOMUKALAT
Yksitellen käsiteltävät suuremmat kalat tainnutetaan,
verestetään, perataan ja jäähdytetään.
Tainnutus päättää pyynnin aiheuttaman stressin
ja verestettäessä katkaistaan sydämen ja kidusten
välinen verenkierto. Sydän pumppaa edelleen ja veri
poistuu haavan kautta kudoksista. Perattaessa poistetaan kalan
sisälmykset ja nopealla jäähdyttämisellä
viivästytetään kuolinjäykkyyden alkamista.
Kuolinjäykkyydessä kalan kudosten pH laskee ja estää
bakteeritoiminnan alkamisen. Jos kuolinjäykkyys alkaa vasta
kalan jo ollessa käsitelty ja jäähdytetty, paranee
sen säilyvyys moninkertaisesti. Kaikkeen kalan käsittelyyn
liittyy puhtaus ja huolellisuus.

|