 ETUSIVULLE
|
|
|
|
Eteläisellä Itämerellä kalastettiin yleisesti lohta ajoverkoilla jo 1940-luvulla, mutta tähän kalastustapaan ei meillä ollut tarvetta, koska rannikkokalastus antoi saalista riittävästi. Meillä lohen avomeripyynti keskittyi pitkäsiimakalastukseen, jolla on pitkä perinne etenkin Suomenlahdella. Rannikkosaaliiden romahtaessa kutujokien patoamisen myötä ja toisaalta silakan kalastuksen laskusuhdanteen seurauksena 1970-luvun alussa aluksia varustettiin lohiverkoilla. Lohitroolarit kulkevat kalaparvien perässä ja pyyntialueet ovat keväällä lähempänä rannikkoa ja syksyllä meriveden jäähdyttyä syönnösalueilla Selkämeren keskiosissa ja Itämerellä. Pyyntimatkat saattavat olla usean vuorokauden mittaisia ja sää määrittelee kalastusaikataulun. Ajosiimojen käyttö jäi 1980 -luvulla muutaman aluksen erikoismenetelmäksi ja perinteisen pienkalastuksen kannattavuusongelmat pakottivat yhä useamman kalastajan aloittamaan lohen verkkopyynnin. Suurempien troolarien rinnalle ilmestyi pienempien rannikkoalusten laivasto ja suurimpia silakan sekä siianpyyntiin käytettyjä veneitä varustettiin myös lohiverkoilla. Lohen istutustoiminnan seurauksena parantuneet saaliit tekivät kalastuksesta kannattavaa. Etenkin Selkämeren alueelle ja Ahvenanmaalle syntyi lohen avomerikalastuksen keskukset, joista kalasti kymmeniä 8 - 18 metrin mittaisia aluksia. Luonnonlohen suojelun nimissä alkaneet lohenkalastuksen rajoitustoimet 1990-luvulla veivät pohjan ajoverkkokalastukselta. Suuremmat alukset siirtyivät pääosaksi vuotta kalastamaan eteläiselle Itämerelle, kun lohenpyynti oli kotivesillä kiellettyä. Osa avomerikalastajista lopetti ja siirtyi kalastamaan silakkaa tai vaihtoi ammattia. Merkittävä osa aluksista romutettiin EU:n ja valtion tuella. KAUKOKALASTAJAT Ensimmäisten rajoitusvuosien aikana muutamat kalastajat vaihtoivat lohipyydyksensä turskaverkkoihin turskan tasaisemman saatavuuden ja kohtuullisen hinnan johdosta. Tämä ratkaisu toi mukanaan pysyvän siirtymisen vieraaseen satamaan syksystä kevääseen. Ainoastaan kesällä on alus kotisatamassaan huollossa. |
 |
|
|
LOHENKALASTAJAN TYÖMAA Lohen avomerikalastus on sitkeiden miesten ammatti. Vuorokausien mittainen työskentely tuulisella merellä vaatii sekä fyysistä kuntoa että henkistä kestävyyttä. Lohenkalastajat ovat oppineet sopeutumaan ja ottamaan vastaan, mitä meri tuo tullessaan. Parhaimmillaan se on kalastusta keväällä, kun yöt ovat valoisia, tuulet heikkoja ja kalat suuria. Vastapainona ovat pyyntimatkat talviselle merelle, jossa myrsky saattaa nousta muutamassa minuutissa. Kun verkkojen nostoon kuluu parhaallakin säällä tunteja, vaaditaan myrskyllä taidon lisäksi luottamusta aluksen toimivuuteen ja omiin kykyihin. Ajoverkkokalastus alkaa syyskuussa lohen kesärauhoituksen loputtua. Lohitroolarit lähtevät huollettuina ja katsastettuina kotisatamistaan tankit täynnä polttoainetta, jääruumat jäätä ja suuntaavat kohti Itämerta. Lohialuksissa on tavallisesti kolmen hengen miehistö ja verkkoja lain sallima määrä eli 600 kappaletta. Lohiverkot lasketaan ajelehtimaan noin 20 verkon lenkkeinä eli jatoina, joiden molemmissa päissä on tutkaheijastimilla varustetut liput. Merellä yhteistyö on elinehto. Suurelta kuulostava verkkomäärä on kuitenkin vain pieni pätkä laajalla ulapalla, ja on epätodennäköistä, että pyydykset onnistuu laskemaan heti paikkaan, jossa lohi liikkuu. Kun merellä on muita kalastajia, kulkee tieto saaliista puhelimella päälliköltä toiselle. Kukin päättää aluksensa koon ja kalantarpeen mukaan, mihin keula suunnataan. Ajomatkaa apajalle voi kertyä jopa vuorokausia. Lohiverkot ovat meressä muutaman tunnin, säästä riippuen. Lepohetket jäävät vähäisiksi, sillä verkkojen nosto kestää tunteja, usein kellon ympäri. Kalat käsitellään välittömästi, kun ne on saatu irti verkoista, ne teurastetaan, perataan ja laitetaan jäiden joukkoon ruumaan. Kun urakka on iltapäivällä ohi ja sää suosiollinen, lasketaan verkot uudelleen ja kierros alkaa alusta. Syksyllä pääsee harvoin kalastamaan useita öitä peräkkäin, ja tähän on jo lähtiessä varauduttu. Ruokaa, jäätä ja polttoainetta on viikon merelläoloa varten, mutta tavallisesti työn katkaisee myrskyisäksi muuttunut tuuli. Pitkän merellä olon jälkeen korostuu kalasataman toimivuus. Siellä odottaa kalojen punnitus, uudelleen jäittäminen ja pakkaaminen kuljetusta varten. Kun työ merellä on ohi, odottaa kalastaja, että apuvälineet kalan nostamiseksi aluksesta ja siirtämiseksi kuljetusautoon ovat kunnossa. Kun kylmäauto on hakenut saaliin, on pitkään kaivatun saunan vuoro, sikäli kun sellainen satamasta löytyy. Jos tuulinen sää jatkuu, käydään kotona, mutta aktiivisena kalastusaikana lähdetään heti takaisin merelle polttoainetankit ja jääruuma täynnä. Talvella ei kalastuspäiviä ole kuin muutama, mutta kevättä kohti on paremmat mahdollisuudet onnistua. Valoisina aamuina verkkojen nosto ja kalojen irrotus avoimella kannella on mukavampaa kuin talven tuiskuissa. Kun kesäkuu koittaa, alkaa Itämerellä rauhoitus ja lohialukset suuntaavat kotisatamiinsa. Edessä on aluksen ja verkkojen huolto ja uusi kalastuskausi syyskuussa. |
|
|
