|
|
Rannikolla ja saaristossa kalastava
ammattilainen elää vuodenkierron mukaan. Talvella tehdään
avantoja ja uitetaan verkkoja jään alle madetta ja
kuhaa varten. Kevään koittaessa alkaa ahvenrysien lasku
ja vähän myöhemmin on silakkarysien aika. Silakan
kudun jälkeen kalastetaan siikaa ajoverkoilla ja vesien
jäähtyessä viritetään kuhaverkot selkävesille.
Monilajikalastajan sesongit ovat
lyhyitä, mutta työntäyteisiä. Kun olosuhteet
ovat kohdallaan, on pyydykset saatava mereen mahdollisimman nopeasti
- parhaat saaliit voivat olla päivistä kiinni. Jäiden
tulo ja lähtö, veden kylmeneminen tai lämpeneminen
luovat muutoksen häilyvän rajan, jonka havaitseminen
vaatii vahvaa luonnontuntemusta. Perinnetieto yhdistettynä
omaan kokemukseen on pääomaa siinä missä
verkot ja veneetkin.
Luonnonolosuhteiden hallitsemisen
lisäksi kalastajan on tunnettava erilaisten pyydysten rakentamisen
ja virittämisen salat. Koska jokainen laji vaatii oman,
vain sille suunnitellun ja soveltuvan verkkonsa tai rysänsä,
on erilaisten yksityiskohtien määrä rajaton. Verkkoja
on monta syvyyttä ja harvuutta, kesä- ja talvikalastukseen
vielä omansa.
Tilanne on sama veneiden kohdalla.
Kukin kalastustapa vaatii sille soveltuvan kulkuneuvon, kuhanpyynti
pienemmän, silakkarysät kantavamman ja ajoverkot merikelpoisemman.
Yhdistelmä sitoo pääomaa, joka on käytössä
vain osan vuotta, joten kalastajan on pystyttävä löytämään
kannattavat pyyntimuodon ja kaluston yhdistelmät.
Tarkkaa kustannuslaskentaa vaatii
myös kalan myynti. Ei ole tarkoituksenmukaista pyrkiä
pelkästään saaliin kasvuun kuluista piittaamatta,
vaan on edullisempaa keskittää voimia kilohinnan nostamiseen.
Tähän päästään korkealaatuisella
tuotteella, mikä entisestään korostaa kalastajan
taitoa käsitellä saaliinsa oikein. Monilajikalastukseen
liittyy osittain myös omatoiminen jatkojalostus ja suoramyynti.
Tällöin saadaan saalis käytettyä tarkemmin
hyväksi ja myös kalastus voidaan suunnata lajeihin,
joista saadaan paras hyöty. Kalastajalla on kuitenkin rajalliset
mahdollisuudet suuntautua jalostuksen kehittämiseen, koska
varsinainen työ vie paljon aikaa. Pienien yksiköiden
tehokas toiminta on kestävää kalataloutta parhaimmillaan. |
 |

Suomukala,
perinteisten kauppakalalajien yhteisnimi (hauki, ahven, lahna
ym.)
|