 ETUSIVULLE
|
|
|
|
RYSÄKALASTAJAN TYÖMAA Rysäkalastaja valmistautuu avovesikauteen pyydyksiä rakentamalla ja korjaamalla. Kilometreittäin köysiä, kymmenittäin raskaita ankkureita tarkastetaan, johtoaitojen reiät paikataan ja rysän perän auringon polttamat osat vaihdetaan. Edellisenä vuonna myrskyn rikkoman pyydyksen tilalle tehdään uusi, joka valmistuu vasta satojen työtuntien jälkeen. Heti jäiden lähdettyä alkaa siikarysien lasku vakiopaikoille. Jokaisella niemenkärjellä ja matalikonreunalla on omat erityispiirteensä, ja kestää aikansa, ennen kuin pyydyksen saa viritettyä niin, että se kalastaa mahdollisimman hyvin. Rannikolle vaeltava siika kulkee tiettyjä reittejä pitkin, ja tälle väylälle on rysäkin laskettava. Siika on herkkä ja arvaamaton kala. Hieman liian pimeä rysän perä, likainen aita tai väärä laskusuunta virran suhteen heikentävät kalastustehoa ratkaisevasti. Tästä syystä uusien apajien löytäminen on työlästä ja niiden hakeminen voi viedä vuosia. Perinnetieto on tässäkin kalastustavassa pääomaa.
Kun rysät on laskettu, ei tiedossa ole leppoisaa saaliin odottelua, vaan pyydyksiä on koettava ja puhdistettava tasaisin väliajoin. Useammalla rysällä kalastavalle tämä tietää parhaaseen pyyntiaikaan työtä vuorokaudet ympäri. Jos säät suosivat ja siika liikkuu, on kokemisten ja pesujen lisäksi edessä saaliin käsittely. Jo veneessä, jolla rysät koetaan, on mukana jäätä ja siiat jäähdytetään verestettyinä välittömästi. Varsinainen perkaus ja pakkaus tapahtuu rannassa. Siian rysäkalastus vaatii erikoistumista kalastajalta ja lisäksi kalastukseen soveltuvat vesialueet. Vaikka kalastus keskittyy kevääseen ja kesään, sitoo pyyntitapa yrittäjän erilaisiin huoltotöihin kuukausiksi ennen ja jälkeen sesongin. Siianpyynnin ohessa monet kalastavat myös verkoilla etenkin jään alta talvella, mutta toimeentulon ydin tulee rysistä. Yhden pääasiallisen pyyntimuodon varassa oleva kalastaja on herkkä ulkopuolisille muutoksille. Epäedullisten sääolojen aiheuttamat heikommat saaliit ja lisääntyneet kulut ovat osa yrittäjän riskiä. Erilaiset ympäristötekijät kuten vesien likaantuminen, kalastusrajoitukset tai viime vuosina räjähdysmäisesti lisääntynyt harmaahyljekanta ovat ennalta arvaamattomia ongelmia, jotka heijastuvat välittömästi mm. investointihalukkuuteen. Lohen aika alkaa, kun vedet lämpenevät. Nousu on kiihkeimmillään kesäkuussa. Tuskin mikään muu kalastusmuoto on herättänyt vastaavia intohimoja kuin Perämeren lohenkalastus. Historia on tulvillaan kalastusoikeuksien selvittelyyn liittyviä erilaisia oikeudenkäyntejä, riitoja ja jopa miestappoja, joiden perussyynä on tietenkin ollut arvokalan varma saatavuus. Moni vuosisatainen kädenväännön aihe on kuitenkin sisältänyt myös laajemman sosiologisen tason, mikä on osittain vieläkin olemassa. Tänään kalastusta säädellään asetuksilla ja viime vuosina on usein käynyt niin, että paras pyyntiaika on ohi kalastuksen alkaessa. Kevään eteneminen ratkaisee, saadaanko kalaa vai onko rysät laskettu pyrstön puolelle. Jo Kustaa Vaasan aikana tiedettiin, että osa lohen kulkuväylästä on jätettävä vapaaksi, jotta kalat pääsisivät kutemaan. Tämä kuninkaanväylä, yksi kolmannes virran leveydestä, oli nykyisen merelle saakka johtavan kalaväylän esi-isä. Järjestelmä luo mahdollisuudet niin kaloille kuin kalastuksellekin. Jokainen vastuullinen kalastaja tietää, että on myös hänen etunsa pitää pyynti tasolla, joka luo kestävän pohjan lohikantojen säilymiselle ja siten kunnon saaliille. Voimayhtiöiden velvoitteina on istutettu 1980-luvulta alkaen lohta ja näin on tuettu jokien omaa poikastuottoa ja ylläpidetty kalastusta. Vuosisatainen traditio murtui lohen kutujokien patoamisen myötä. Parissa vuosikymmenessä menetettiin suurin osa lohikannoista: ainoastaan Tornionjoessa ja Simojoessa on jäljellä alkuperäinen kanta, yli kolmekymmentä lohikantaa menetettiin. On selvää, että jäljelle jääneet kannat ovat erityisen arvokkaita ja vaativat tiukkoja suojelutoimia.
Rysäkalastus on näkyvä osa rannikkokulttuuria, jota ilman moni saaristokylä hiljenisi. Arvostetulla siialla ja lohella ei ole markkinointiongelmia ja istutukset pitävät saalistason kohtuullisena. Pyyntikulttuuri on kuitenkin niin monivivahteista, että jokaisen ammattinsa lopettavan mukana menetetään korvaamatonta tietoa ja kokemusta, jota ilman ei uutta kalastajaa samalle paikalle saada. |
 |
|
