 ETUSIVULLE
|
 |
|
|
|
Silakka on sillin Itämeressä elävä vähärasvaisempi ja hidaskasvuisempi alalaji, jota esiintyy merialueillamme ympäri vuoden. Kalastuksen kannalta nimityksen määrää lähinnä pyyntialue. Suomen aluevesiltä ei silliä saa ja käytännön rajana on Ruotsin Kalmari, jonka itäpuolelta saatu Clupea harengus - laji on membras - muotoa eli silakkaa. Parvissa liikkuvat silakat tulevat rannikolle kutemaan ja palaavat ulkomerelle syönnökselle. Sukukypsyyden silakka saavuttaa normaalisti kolmevuotiaana, jolloin se on 14 - 15 cm pitkä. Kutuaikansa perusteella kanta jaetaan kahteen ryhmään, kevät- ja syyskutuisiin. Suurin osa silakoista kutee keväällä touko-kesäkuussa veden lämpötilan noustessa noin viiteen asteeseen, joten kutu tapahtuu sisäsaaristossa ja etelässä ensin. Pieni syyskanta kutee ulompana ja lämpimämmässä, noin 12 -16 asteisessa vedessä elo-syyskuussa. Silakka kutee koko Itämeren alueella. Parhaiten kutu onnistuu suolaisimmilla alueilla. Vähäsuolaiset Suomenlahden itäosa ja Perämeri eivät ole silakan parhaita kutupaikkoja. Käyttäytyminen eroaa sillistä, jolla kutu tapahtuu suurina keräytyminä tietyillä kutupaikoilla. Silakka onkin hajaantunut tasaisesti laajalle alueelle ja sitä voidaan pyydystää ilman, että kanta vaarantuisi kuten sillin kohdalla on käynyt. Silakalle on myös tunnusomaista vuosiluokkien runsausvaihtelut, mihin vaikuttavat luonnonolosuhteet ja ravinnoksi käytettävän eläinplanktonin määrä.
|
