SAARISTOMEREN AMMATTIKALASTAJAT RY
Saaristomeren Ammattikalastajat ry:n perustamiskokous pidettiin
12.3.1999 Merimaskussa. Yhdistyksen perustamisen käytännön
tavoitteena oli pitkään vireillä olleen hankkeen
toteuttaminen; alueen suomenkielisten järjestöjen
Kalantuottajat ry:n ja Lounais-Suomen Ammattikalastajat ry:n
toimintojen yhdistäminen.
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa
kalastajaväestön ammatillisia, yleisiä taloudellisia
ja sosiaalisia etuja sekä luoda edellytykset tehokkaalle
yhteistoiminnalle ammattikalastajien kesken. Yhdistys voi
kuulua jäsenenä myös kalastuselinkeinoa koskevien
lakien ja asetusten tarkoittamaan tuottajajärjestöön.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
1) toimii kalastajien yhteishengen lujittamiseksi alueellaan;
2) toimii kalastajien elinkeino-olojen parantamiseksi tiedottamalla
heille annetuista määräyksistä ja suosituksista,
sekä esittämällä heidän vaatimuksiaan
ja tiedonantojaan yleiseen tietoisuuteen;
3) ylläpitää yhteistyötä muiden,
alueella toimivien, sen tarkoitusperiä edistävien
järjestöjen kanssa;
4) edustaa jäseniään ulkopuolisten ja viranomaisten
kanssa käytävissä toimissa;
5) tekee alaansa koskevia esityksiä ja antaa lausuntoja
viranomaisille, järjestöille ja muille kalastuselinkeinoon
vaikuttaville tahoille.
Yhdistys voi kuulua jäsenenä alueellisesti laajempaan,
sen tarkoitusperiä ajavaan järjestöön.
Yhdistys on hyväksytty Suomen Ammattikalastajaliitto
SAKL ry:n jäseneksi 20.8.1999.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen Länsi-Suomen
läänin alueella toimiva ammattikalastaja tai henkilö,
jolla tehtäväänsä, toimentuloonsa tai
perheyhteyksiinsä liittyen on läheiset yhteydet
kalastuselinkeinoon tai sen edistämiseen ja joka hyväksyy
yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.
Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
Jäseniä yhdistyksellä on viitisenkymmentä.
|